Museovirastoin kokoelmat ja yliopistojen tutkimustavoitteet -seminaarin Kansallismuseon auditoriossa avasi Museoviraston vuodenvaihteessa eläkkeelle jäävä pääjohtaja Juhani Kostet, joka muisteli professoritapaamisia joissa olleiden professoreidenkin tiesi olevan jo eläkkeellä. Yhteistyön päivitys olisi tarpeen ja siksi oltiin nyt koolla vaikka puhujia olikin ollut vaikea löytää.
Esitykset aloitti Johanna Ilmakunnas kertomalla miten haasteellista esineiden äärelle pääseminen voi olla, esimerkkinä Turun linnan pohjoisen näyttelyhallin vetolaatikoissa säilytettävät esineet. Myönnetään, mutta toki näyttelyhalli on sentään hankalin kaikista ja muut kokoelmamme ovat saavutettavampia. Kansallismuseon arkustossa olisi myös kaikenlaista, mutta sen löytäminen on vaikeaa, asia jonka asiaan myös perehtynyt helsinkiläisbloggari kahvitauolla vahvisti. Muina eri kokoelmia yhdistävinä projekteina mainittiin Tiina Männistö-Funkin tutkimus naisten liikkumisesta 1900-luvun kaupungissa, lähteenä ajan katuelämää kuvaavat valokuvat.
Vesa-Pekka Herva kertoi arkeologisten kokoelmien massiivisten esinemäärien asettamista haasteista. Sitten hän mainitsi Oulun yliopiston (ilmeisen huonosti aikoinaan dokumentoidut) kaivaukset Keminmaan Valmarinniemessä, ja vaivuin muistelemaan miten ylioppilaaksi 1981 kirjoitettuani puhelinlaitoksen kesätöissä olimme laskemassa kaapelia tienvarteen Valmarinniemessä. Alueen haudoissa oli hiekkaisessa maassa ruumiista jäljellä vain musta jälki. Yksi arkeologeista hyppäsi lastoineen kaapelikaivantoomme havaitessaan siinä tumman kulttuurikerroksen jäljen joka jotenkin liittyi em. kalmistoon.
Pasi Enges kertoi etteivät folkloristiikan tutkijat juuri ole Musoeviraston aineistoja hyödyntäneet, monestakin syystä, joista yksi oli laajat "omat" kokoelmat mm. Turun molemmissa yliopistoissa. Erityistä kiitosta ansaistevana poikkeuksen mainittiin kuitenkin turkulaisen Sonja Hukantaipaleen väikkäri rakennusten suojelutaikuudesta, jossa oli yhdistetty Kansallismuseon taikaesineitä ja SKS:n taikakuvauksia.
Elina Räsänen puolestaan kertoi että taidehistorian tutkimuksessa Kansallismuseon kokoelmat ovat aina olleet keskeisenä aineistona. Tieteenalojen rajat ovat madaltuneet, ja ennen kansatieteelliseksi ajateltu aineisto voi nyt olla taidehistorian tutkimuskohteena. Räsänen itse oli tutkinut Kalannin alttaritaulua, josta vaikkapa kuvakokoelmien kuva vuodelta 1903 on voinut antaa lisätietoa. Vantaan kokoelmakeskuksessa on esinetutkimukselle nyt paremmat edellytykset, ja tätä korostettiin myös ennen kahvitaukoa käydyssä kommenttiosuudessa.
Tauon jälkeen oli peruutuksen vuoksi enää yksi esitys, joskin kolmen henkilön, Maunu Häyrysen, Sanna Saunaluoman ja Katrina Virtasen toimesta, aiheena historiallisen aineiston ja droonikuvauksen yhdistäminen paikkatietoon. Senaatin 1800-luvun kartastoa ja Googlen ilmakuvia yhdistelemällä oli jäljitetty mm. Ruissalon huviloiden ja Vanjärven ja ratulan kartanoinen vanhoja puutarhoja. Laserkeilausaineisto ja droonikuvaus olivat kehitteillä olevia maisematutkimuksen menetelmiä.
Lopuksi on nostettava häntää toteamalla että Turussa on yhteistyö museokeskuksen ja yliopiston välillä ollut vilkasta ja lisää on luvassa, mm. vaikkapa Turun linnan pohjoisen näyttelyhallin uudistamisen tiimoilta.
Tilaisuus videoituna verkossa täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti