keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kiek in de Kök

Paksusta Margareetasta katsoen Tallinnan toisessa päässä sijaitsevan vastaavankaltaisen myöhäiskeskiaikaisen tykkitornin Kiek in de Kökin näyttely oli uusittu sitten viime näkemän.


Sisääntulokerroksessa oli parin tykin lisäksi valokuvanäyttely periodipukuisista kaunottarista Viron eri kartanoissa.


Aivan alimmassa kellarikerroksessa oli 3D-kuvia Viron vapaussodan muistomerkeistä 1930-luvulla.


Alhaalta takaisin ylös portaita ja saliin, jossa Tallinnan kaupunginmuurin torneja pääsi nostelemaan ja lukemaan pohjasta niden nimiä. Paikoillaan ne pysyivät magneetin avulla.


Seuraavassa kerroksessa oli vanhasta näyttelystä tuttu renessanssiajan pronssitykin kopio.


Ruttotohtori ja potilaat jotka eivät enää hoitoa kaivanneet.


Samassa paikassa sai kokeilla sotilaiden päähineitä viidestä Tallinnaa ja Viroa keskiajan jälkeen koskettaneesta sodasta, ja nehän ovat Liivinmaan sota, suuri Pohjan sota, Krimin sota, Viron vapaussota ja toinen maailmansota.


Näyttelyn esineistönä ovat entiseen tapaan aseet, kidutusvälineet ja merkillisten sotavempainten ennallistukset, tässä näytteitä kaikista kolmesta.




Vielä ylempänä on käsiaseita, ja muutakin militariaa, kahdessa kerroksessa.



Aivan ylinnä on kahvio, sisustuksenaan panoraamakuvia...


ja katosta roikkuva valtaisa pallo, joka mitä ilmeisimmin palveli kellon virkaa.


Myös linnoituskäytäviin pääsisi opastetulle kierrokselle, mutta sellaisen jätimme seuraavaan kertaan.

2 kommenttia:

Mari Jalava kirjoitti...

Hiiholomaviikko, ja tuossakin museossa noin ruuhkaa :-)

Kari Hintsala kirjoitti...

Mä vain olen niin taitava välttelemään ihmisten kuvaamista! No ei vaiskaan, aika hiljaista oli muualla Tallinnassa museoissa kuin Lentosatamassa. Kumussa ehkä toiseksi vilkkainta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...