Kultaa vai ei?

Viime viikolla sattui museon vanhoja luetteloimattomia kokoelmia läpikäydessä käteen esine jota ensin pidin messinkisenä pellinpalana, tosin niin mielenkiintoisena että se piti somessa jakaa:

Kokoelmatutkijalle jos kelle on verkostoitumisesta hyötyä, ja niinpä linjoilla olleiden numismaatikoiden ja muiden asiantuntijoiden kommentit johtivat oitis oikeille jäljille. Kyseessä oli Edo-kauden japanilainen metalliraha, alunperin yhden ryōn verran kultaa sisältänyt ns. koban.

Mutta oli myös esitetty epäily kolikon aitoudesta. Numismaattisiin käytäntöihin kuuluu kolikoiden punnitseminen. Kansallismuseon rahakammion amanuessi Jani Oravisjärvi kertoi Antellin kokoelmaan kuuluvan verrokin painavan 11,27 grammaa, ja kävi ilmi, että tämä meidän painoi gramman sadasosien tarkkuudella saman verran.

Mutta oliko se kultaa? Monelle tulee mieleen nyt koulun fysiikankirjan Arkhimedes, Syrakusan kuninkaan kultakruunu ja kylpyamme. Mutta veden kanssa ei tarvitse lotrata, sillä museon käytössä on nykyään alkuaineanalysaattori. Konservaattori Maarit Hirvilammi kaivoi laitteen läppäreineen esille...

sitten vain kolikko alustalle (itse laite on pistoolimallinen, mutta pienempien esineiden analysointia varten sen voi kiinnittää tähän telineeseen)...

ja kansi päälle.

Maarit teki mittauksen kolmesta pisteestä, joista lasketttiin keskiarvo. Se osoitti kultapitoisuudeksi n. 56 % ja hopeapitoisuudeksi n. 39 %. Loput alkuaineet olivat tinaa, kuparia, rautaa, piitä jne. Laitteella voi mitata myös kullan karaattimäärän, näillä prosenteilla karaateiksi tuli 14. Datan saa ulos excel-taulukkona, ja myös grafiikkana:

Kun kobanit otettiin käyttöön, oli niiden kultapitoisuus 86 %. Vaan harvoinkos metallirahojen jalometallipitoisuutta aletaan rahaalyövän hallinnon taholta vesittämän, niin tässäkin tapauksessa. Mittojen ja leimojen perusteella raha ajoittui myöhemmäksi kuin ensin luulimme, 1800-luvun puoliväliin, ns. Tenpō-kaudelle (1837-58), juuri ennen Japanin avautumista ja Meiji-restauraatiota, jolloin rahayksiköksi tuli nykyinen jeni.

Turun Akatemiatalon 200 vuotta

Akatemiatalo 200 – Kuningatar Kristiinan kunniaksi avautui yleisölle eilen. Vieraita oli vastaanottamassa vahtimestari...

ja peremmälle viittoi kuningatar Kristiina, jonka hallituskaudella Suomen ensimmäinen yliopisto tänne Turkuun perustettiin.

Itse näyttely on toisen kerroksen kahdessa salissa, ja pystyttäjinä ovat olleet Turun museokeskuksen museomestarit ja konservaattorit.

Monet Ruotsin vallan ajan tutkijanhuoneen esineet ovat nekin Turun museokeskuksen kokoelmista, mukaan lukien Gadolinin laboratorion lasiesineet.

Kirjaston 40000 kirjan lisäksi Turun palossa 1827 katosivat savuna taivaalle myös Akatemian muut kokoelmat. Ne käsittivät jo tuolloin taidetta Euroopan ulkopuolisista kulttuureista, mitä ei usein tule ajatelleeksi. Palon jälkeen kerääminen aloitettiin Helsingissä uudestaan. Alaskalainen naamio on Etholénin kokoelmasta Kansallismuseosta.

Jotain palosta sentään pelastuikin, kuten virkapukujen luonnoksia, ne ovat ehkä joillekin tuttuja Logomon näyttelystä muutaman vuoden takaa.

Palo vei korkeakoulun, mutta käyttäjiä komealle rakennukselle riitti. Hovioikeus toimii talossa edelleen. Rautainen raha-arkku ja rikoksentekovälineitä HO:n omsta kokoelmasta.

Virkamiehen näkökulma.

Virkfrakista luovuttiin vasta 1917.

Salkullaan vahtimestari kuljetti asiapapereita hovioikeudesta hovioikeuden neuvosten koteihin ja takaisin.

Talon juhlasali toimi palon jälkeen kirkkona kunnes tuomiokirkko saatiin korjattua. Tuomiokapitulikin toimi talossa pitkään. Piispanhiippa valmistettiin Lauri Ingmanin arkkiipiispaksi vihkimiseen 1930.

Postikin rakennuksessa on toiminut.

Juhlasali taas on toiminut lukemattomien tilaisuuksien pitopaikkana, usein musikaalisten. Vitriinin pohjalla ohjelmalehtisiä.

Eipä ollut ratikoitakaan unohdettu. Akatemiatalon ohi ajoi linja 2.

Näyttely oli sijoitettu kahteen saliin, joista jälkimmäinen tunnetaan Konsistoriosalina. Sen seinien yläosassa on klassisesta aiheistosta ammentavia kuva-aiheita.

Tietysti piti kurkistaa myös talon tiloista juhlavimpaan, juhlasaliin...

ja sen seinäreliefeineen, yhdestä Suomen varhaisen taidehistorian ikonisimmista kohteista.

Näyttely on esillä 5.11.2017- 7.1.2018, ja auki:
to-pe klo 12–17
la-su klo 12–16

Gallit rallikuskeina

2017 on pariton vuosi ja sehän tietää uutta post-uderzolaista Asterix-albumia, kuten vuosina 2013 ja 2015. Uutukaisen nimi Kilpa-ajo halki Italian kertookin jo olennaisen: kuoppa tiessä aiheuttaa skandaalin jota peitelläkseen maanteistä vastaava viranomainen julistaa kansainvälisen kilpa-ajon Modiciasta (Monzasta) Neapoliksen (Napoliin) - kilpailu, joka roomalaisten itsensä on omasta mielestään ehdottomasti voitettava.

Oikeastaan tarinan juonen suurin kömmä on se, ettei kaiken syynä ollut teiden huonous näy itse asiassa koko kisan aikana, paitsi vähän ennen maaliviivaa. Muutoin tarina laukkaa, ravaa tai miten tuota hevosvaljakoiden kulkua haluaakaan kuvata, vaihdikkaasti etapista toiseen, roomalaisten ennalta-arvattavia vilunkeja vältellen.

Osanottajia rallissa tuntuu olevan kaikista edellisistä albumeista tutuista antiikin kansoista, ja pari uuttakin (kimbrit, kushit). Koko joukko uusia etnisyyksiä löytyy itse Italiasta, jossa gallialaisten hämmästykseksi asuu roomalaisten lisäksi koko joukko itaalisia kansoja, kaikkea muuta kuin roomalaismielisiä. Edellisen albumin (Asterix ja Caesarin papyrus) yhteydessä olin toivonut goscinnymäisen satiirin voimistumista, mutta tässä näyttää käyneen päinvastoin. Kilpa-autoilun maailmaa kohdellaan varsin kiltisti, vain kisoja sponsaavan garumkastikkeen valmistajan kautta. Jopa Caesar tuntuu pehmenneen: kelvotonta virkamiestä eivät uhkaa enää leijonat vaan vain karkotus Kyrenaikaan.

Vitseissä vilahtelevat vanhat tutut käytettyjen vaunujen kauppiaat ja maanteiden ruuhkat, uusina viitaukset Mona Lisaan, tomaattikastikkeettomaan pizzaan ja Vesuviukseeen. Mönkäänhän ne roomalaisten juonetkin tietysti menevät ja viimeinen osuus päästään kilpailemaan reilusti. Mutta kuka nouseekaan viime metreillä (tai mitä mittaa tässä pitäisikään käyttää) uhkaamaan sankareidemme voittoa?

Kiitettävää perussettiä, miinusta vähiin jääneestä satiirista.