Sananvapautta Lontoossa

Mutta sitä ennen arkkitehtuuria. Marble Archin esikuvina olivat Konstantinuksen kaari Roomassa ja Riemukaari Pariisissa. Se pystytettiin alunperin (1833) sisäänkäynniksi Buckinghamin palatsin pihalle, mutta siirrettiin myöhemmin nykyiselle paikalleen. Hieman orvoltahan se siinä, eräänlaisessa liikenneympyrässä Oxford Streetin varrella, vaikuttaa.

"Marmorikaaren" takana (tai edessä, miten vain) on aukio, jolla siellä käydessämme oli käynnissä Bahrainin saudimiehityksen vastainen mielenosoitus.

Muistaako lie kukaan, mutta arabikevät ulottui 2011 myös tuohon Persianlahden pieneen saarivaltioon. Kansannoususta ja sen jälkeisistä tapahtumista on Wikipediassa pitkä artikkeli. Ja missäpä muualla kuin Lontoossa olisi oppositiolla (kuten aina historiassa) mahdollisuus osoittaa mieltään.

Aivan vieressä on yksi brittiläisen sananvapauden symboli, Hyde Parkin "puhujainkulma" eli Speakers' Corner. Olin kuullut siellä olevan puhujia olevan varsinkin sunnuntaisin, ja näin olikin. Sanomaa julistettiin niin kristitystä...

...kuin islamilaisesta vinkkelistä. En tiedä olisko uskonnollisuus vain poikkeus vai eivätkö poliittisemmat teemat enää innosta. Ehkä tämä jotakin ajastamme kertoo vaikka pieni otos olikin.

Toisaalla reittimme vei tämän veistoksen ohi. Se oli suosittua "kaksi henkilöä joiden väliin pääsee poseeraamaan" -mallia, tässä tapauksessa penkillä olivat toisen maailmansodan aikaiset vapaan maailman johtajat Roosevelt ja Churchill.

Vapaan maailman rintamalinja kulki silloin Englannin kanaalissa, ja sen ylitti joukkoineen tämä mies, Yhdysvaltain lähetystön edessä seisova liittoutuneiden ylipäällikkö Dwight D. Eisenhower.

Suuri maihinnousu ja sitä seurannut Luoteis-Euroopan sotaretki 1944-45 pelasti läntisen Euroopan, mutta jätti itäisen puoliskon neuvostohegemonian alle. Siellä, ja osin meilläkin, sananvapautta saatiin odottaa vielä puolen vuosisadan verran.

Taistelu Britanniasta

Britannian yllä syyskesällä 1940 käydyistä ilmataisteluista tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta. 10 vuotta sitten niiden muistoksi pystytettiin Thamesin rantakadulle Battle of Britain Monument, suunnittelijana Paul Day. Tyyli on rouheaa näköistaidetta.

Ilmavalvonta tähystää. Briteillä oli onneksi jo tutkakin käytössä.

Ilmatorjuntamies tykkinsä äärellä.

St Paulin katedraali, innoittajana ehkä tämä valokuva.

Joku oli tuonut paikalle myös oman muistoesineensä.

Muistomerkissä on kaikkien 2936 taisteluihin RAF:n riveissä osallistuneen lentäjän nimet, heitä oli kaikkiaan 14 maasta.

Muistomerkin omat verkkosivut.

Antiikki & Design 137 (2/2015)

Lontoon sekaan lehtikatsaus. Tyylinä on uusrokokoo, ja kuten on kai ainakin kautta rantain käynyt ilmi, ei se, enempää kuin vanhakaan rokokoo, ole omia suosikkejani. Monille rokokoo, 1700- tai 1800-luvun muodoissaan on tietysti "se vanha tyyli", krumeluureineen kaikkineen. Jos ketä teema kiinnostaa, niin Mäntässä on aiheesta näyttely, ja SKS on julkaissut siihen liittyen kirjan.

Vintage-osiossa kaikkeen kummaan viehtynyt Harri Kalha on koonnut erikoisia valokuvia 1800-luvulta, aiheena vanhoilla valokuvilla (internetin ansiosta) käytävä maailmanlaajuinen kauppa.

Lehden tekemiä "kotikäyntejä" en juuri ole kommentoinut, mutta tällä kertaa on vierailtu Hannele Klemettilän luona. Tämä kirjoistaan monelle tuttu keskiajan historioitsija asuu Englannissa aidossa keskiaikaisessa talossa, ja olipa pukeutunut kuvia varten keskiaikapukuunkin. Rakennus on Englannin suojeltujen historiallisten rakennusten listalla. Muutokset saa tehdä vain luvalla, mutta korjaaminen on jokavuotista: perustuksia ei ole vaan talo on rakennettu suoraan maan päälle.

Helsingissä on käynnissä kampanja Kampin Joutsen apteekin historiallisen sisustuksen pelastamiseksi, toivottavasti se onnistuu.Ainakin hankkeen uutisoitiin saaneen tukea tunnetulta poliitikolta.

Keräilijöinä esitellään salolainen pariskunta, jonka kokoelma koostuu paitsi suuresta joukosta Kupittaan Saven tuotantoa, myös harvinaisemmista Studio Keramoksen esineistä. Sen tekijöinä olivat Josef Manuel ja Valentina Modig Manuel, ja jotakin löytyy myös Turun museokeskuksen kokoelmista.

Eniten ajatuksia herätti kuitenkin Tuija Peltomaan kolumni Mikä on oikea hinta? Niin, mikä se vanhoille esineille oikeastaan on? Huutokaupassa voi mikä tahansa nousta pilviin jos kaksi rikasta ja innokasta henkilöä sitä kilvan huutaa. Se voi nostaa samankaltaisten esineiden hintaodotukset korkealle, mutta jos into keräilijöiden into lopahtaa, lopahtavat hinnatkin. Ehkä juuri tämä hintojen sahaaminen edestakaisin on niin epämiellyttävää museoille, jotka mieluummin arvioivat kokoelmiensa "pysyvää", kulttuurihistoriallista arvoa. Tähän vedoten emme koskaan anna hinta-arvioitakaan, koska se on antiikkimarkkinoiden tehtävä. Tosin lainatessamme esineitä toisiin museoiden on niille jokin vakuutusarvo keksittävä, useinkin aika lailla hatusta, koska niin monia kokoelmien osia ei antiikkimarkkinoilla ensinkään noteerata.