Kannessa on osa Turkua 1630-luvulla esittävästä kartasta, ja se viittaa vuosijulkaisun ensimmäiseen artikkeliin Pyhän Hengen talo, Pyhän Hengen kirkko ja Julinin tontti, kirjoittajana museonjohtaja C.J. Gardberg, joka valvoi tontilla loppuvuodesta 1964 suoritettuja arkeologisia kaivauksia.
Nykyisen Vähätorin tienoilla toimi jo keskiajalta Pyhän Hengen talona tunnettu köyhäintalo. Toiminta jatkui reformaation jälkeenkin, tosin hallinnollisesti yhdistettynä kauppatorin luoteiskulmalla sijainneeseen Pyhän Yrjön hospitaaliin. Hospitaalin muutettua Seiliin 1624 alettiin köyhäintalollekin etsiä uutta paikkaa, ja 1640-luvulla se siirrettiin Aurajoen vasemmalle rannalle kaupungin tiilitehtaan eli tiilisalin lähelle. Tämä köyhäintalo tuhoutui tulipalossa 1663, ja uusi valmistui 1675 vastarannalle Kakolanmäen juurelle. Sen paikalla suoritettiin arkeologisia kaivauksia kesällä 2024.
Kustaa Vaasa oli vienyt kirkon omaisuuden ja jopa purattanut kirkkorakennuksia ja luostareita. Hänen poikansa Juhana III sen sijaan rakennutti kirkkoja. Suomen puolelle kuningas halusi uudet kirkot Poriin, Turkuun ja Helsinkiin. Näistä toteutui vain Turun suomenkieliselle seurakunnalle tarkoitettu Pyhän Hengen kirkko em. Pyhän Hengen talon yhteyteen, muut peruuntuivat kuninkaan kuoltua. Kirkon rakentaminen alkoi 1588, mutta valmistuiko se koskaan? Kuninkaan kuoltua kirkko häviää asiakirjoista ja mainitaan vasta 1630-luvulla, keskeneräisenä. Pietari Brahen v. 1650 vahvistamassa asemakaavassa kenraalikuvernöörin itsensä mukaan nimetty ns. vanha Brahenkatu (ei siis nykyinen) vedettiin kulkemaan kirkon läpi, mikä siten edellytti sen purkamista. Purkaminen lienee kestänyt sekin pitkään, mutta vuoteen 1700 mennessä rakennus oli hävinnyt.
Julinin tontilla suoritettiin suurempia kaivauksia myöhemmin, ja raunioiden jäänteitä on esillä korttelin rakenteiden sisällä. Benito Casagranden aloitteesta alueella on nyt ekumeeninen Pyhän Hengen kappeli. Siihen ja Pyhän Hengen kirkkoa esittävään 3D-mallinnokseen toi tutustua täällä.
Kansatieteilijä Ilmar Talven artikkelin otsikkona on Onnittelutaulut Turun kaupungin historiallisessa museossa. Talve käy läpi kaikki 27 kokoelmiin tuolloin kuulunutta onnittelutaulua, kuvatkin ovat mukana paristakymmenestä. Itselleni nämä ovat vieraampi esineryhmä, ja paperisina ne ovatkin enemmän museoarkiston reviiriä. Taulut ovat piirroksia, akvarelleja tai siluetteja, lähes kaikki ruotsinkielisiä, useimmat kehystettyjä. Vanhimmat ovat 1700-luvulta, mutta suurin osa 1800-luvulta. Tämä sinänsä säätyläiskulttuuriin kuuluva, mutta Talven kansantaiteeksi laskema ilmaisumuoto vertautuu merkkausliinoihin, joita ne kokonsakin puolesta muistuttavat. Useimmiten taulu oli lahjoittajan tekemä, mutta saattoi sellaisen tilata myös käsityöläiseltä.
Kaarina Peura on artikkeliinsa Hiustyötä Turussa haastatellut viimeisiä hiuksista valmistettujen korujen tekijöitä, turkulaista Juhani Jaatista puolisoineen ja raumalaista Anna Ruoholaa. Hiuskorut olivat muodissa 1800-luvulta aina 1900-luvun alkuun asti. Erityisen kuuluisia olivat taalalaisnaisten (dalkullat) jo 1830-40-luvuilla valmistamat ja myymät hiuskorut. Myyntimatkat ulottuivat lännessä Englantiin ja idässä Moskovaan asti.
Peura on käynyt läpi myös Turun kaupungin historiallisen museon hiuskorut, ja todennut niiden olevan valtaosin ruskeista hiuksista tehtyjä, vaaleita on vain vähän ja mustia ei ollenkaan. Parissa on käytetty harmaita hiuksia. Itsekin nuo hiuskorut joskus inventoineena on sanottava, etten itse ollut tätä ennen hoksannut tuota ruskeiden hiusten dominoimista. Ehkäpä ne vain katsottiin kauneimmaksi materiaaliksi.
Kokoelmatilastoja:
1963 n. 1100 esinettä + J.J. Huldénin 2419 mitalia, viimeinen päänumero 16202
1964 n. 2030 esinettä, viimeinen päänumero 16323
