Syyskuun viimeiseen viikonloppuun osui retki Pyhäjärven eteläpäässä sijaitsevalle Yläneelle, nyttemmin osa Pöytyää. Järjestäjinä olivat Turun maakuntamuseon ystävien arkeologian jaosto ja Lounais-Suomen esihistoriamatkailuyhdistys Louhi ry. Oppaana toimi Sirkku Pihlman. Ensimmäisenä kohteena oli Yläneen kotiseutumuseo.
Itse museo oli kiinni, mutta me olimmekin tulleet katsomaan museopuutarhaa ja kuulemaan sen synnystä ja hoitamisesta.
Erityinen kuuluisuus Yläneellä on Huvitus-niminen omenalajike, joka on peräisin täältä.
Seuraavaksi mentiin Kappelniitun moniperiodiselle muinaismuistoalueelle. Onko paikalla ollut kirkko vai kappeli, ei ole niin varmaa, mutta Sirkku esitteli mahdollista perustusten linjausta, ja paikalliset olivat joka tapauksessa asiasta niin varmoja, että paikalle on pystytetty risti ja opastaulu.
Ohjelman mukaan osa maastosta oli suhteellisen helppokulkuista... ja osa sitten taas ei.
Mutta esihistoriamatkailu on jo lähtökohtaisesti märässä metsässä rämpimistä, ja niin rämmittiin kohteelle, josta Sirkku tässä kertoo.
Kohde oli ainoa maan päällä näkyvä jäänne, jauhinkivi.
Takaisin tielle rämmittyä oli vuorossa ansaittu lounastauko vuonna 1906 valmistuneella Yläneen työväentalolla.
Yläneen työväenyhdistyksellä on komea nimi, ja komea lippukin.
Suuri sali, jossa ruokailimme, on edelleen monenlaisten tilaisuuksien näyttämö, nyttemmin mýös pyhiinvaeltajien yöpymispaikkana. Näyttämän taustakangas oli vanhaa perua sekin.
Pitkä oli 1918 sodassa menehtyneiden työväenyhdistyksen jäsenten lista.
Kävelymatkan päässä oli seuraava kohde, Yläneen luontokapinetti, ja se olikin todella hieno kohde, johon oli aivan liian vähän aikaa. Rekommenderas.
Ulkona olisi avautunut myös geologinen luontopolku Avaruuden ikkuna, mutta sinne ei nyt ehditty.
Kiehtova kohde oli myös Ristinummen hautausmaa. Yläneen kirkkomaan käytyä ahtaaksi tänne perustettiin uusi hautausmaa 1893. Kunnon kristittyjen käytössä se oli vain muutaman vuoden, sillä alkuperäistä kirkkomaata voitiin pian laajentaa, ja Ristinummi jäi itsemurhan tehneiden, kirkosta eronneiden jne. kalmistoksi.
Portti oli rakennettu uudelleen, rautaosat olivat paikallisen sepän tekemiä, ja puistoksi muuttunutta hautausmaata hoidetaan talkoilla.
Jäljellä on muutamia kiviä ja ristejä, vaihtelevissa säilymisen asteissa.
Alueen kulmassa oleva kivi on ihmetyttänyt aina mediaa myöten.
Viimeisenä kohteena oli Anivehmaan viikinkiaikainen ruumiskalmisto Yläneenjoen länsirannalla. Eli talsimme syksyisen mutaisen pellon piennarta kuuntelemaan tästä Yläneenjoen varren ilmeisen keskeisestä muinaisjäännösalueesta, jota ensimmäisen kerran tutkittiin jo 1950-luvulla. Löytöjä on tehty myös myöhemmin.
Sittenpä olikin aika palata maakuntamatkalta lähtöpaikkaan Turun tuomiokirkon juurelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti