tiistai 8. lokakuuta 2019

Britit Itämerellä (2)

Brittien upotettua sukellusveneensä Harmajan luokse huhtikuussa 1918, Royal Navy saapui Itämerelle seuraavan kerran vasta vuoden lopussa, ensimmäisen maailmansodan aselevon jälkeen. Tästä merisodan vaiheesta kertova Geoffrey Bennettin Freeing the Baltic ilmestyi alunperin 1964 nimellä Cowan's War.  Uuden painoksen esipuheessa kirjoittajan poika perustelee nimenvaihtoa sillä että tuskin kukaan muistaa enää amiraali Cowania, mutta Baltian maiden jälleen itsenäistyttyä kirjan kertomus niiden vapautumisesta on olennaisempi teema.

Aivan ensinnä Suomenlahdelle ehti Edwyn Alexander-Sinclairin osasto jo 12. joulukuuta. Se valtasi virolaisten haltuun kaksi punalaivaston hävittäjää (uudelleen nimettyinä Vambola ja Lennuk), ja tuki näiden sotatoimia pommittamalla puna-armeijan asemia mereltä. Brittilaivaston kaksi risteilijää myös kuljettivat vuodenvaihteessa joukon suomalaisia vapaaehtoisia Viroon (tätä episodia kirja ei mainitse).

Sinclairin osaston vetäydyttyä sen korvasi Walter Cowanin laivue. Kirja kertoo melko pitkälti tämän Royal Navyn sankarin vaiheista ennen ja jälkeen (hän osallistui vielä eläkeikäisenä toiseen maailmansotaan Pohjois-Afrikassa) Itämeren komennuksen. Pelkästään purjehtiminen miinojen täyttämällä Itämerellä ja Suomenlahdella oli omat haasteensa, eikä briteillä ollut missään vaiheessa mitään risteilijää raskaampaa, ja punalaivastolla sentään taistelulaivojakin. Toki vallankumous oli jo romahduttanut päällystön ja miehistön tason ja polttoaineestakin oli pulaa.

Tärkeän tehtävän Viron (ja Suomenkin) suojaamisessa Royal Navy purjehduskaudella 1919 kuitenkin täytti pitämällä punalaivaston Kronstadtissa. Brittien meri- ja ilmavoimat toimivat myös Suomesta, Koivistolta, käsin, mistä kertoo myös Mikko Ylikankaan kirja Mainio pikku sota. Kronstadtiin tehtyä torpedoveneiskua taas käsitteli Harry Ferguson kirjassaan Operaatio Kronstadt.

Maailmansodan aselepoehtoihin oli kuulunut että Saksan armeija pitää hallussaan miehittämänsä Baltian maat kunnes niiden hallinto ehtii vakiintua. Armeija oli kuitenkin jo vallankumouksen kourissa jo sekin ja halusi vain kotiin. Näin Virossa, mutta Latviassa kuvio oli mutkikkaampi. Sen länsiosiin muodostui Suomessakin vaikuttaneen Rüdiger von der Goltzin johdola todellinen saksalaisten vapaajoukkojen (Freikorps) Eldorado, jonne saapui sodasta kyllikseen saamattomia nationalistitaistelijoita eri puolilta Saksaa.

Latvian vapaussodan moniin käänteisiin menemättä on todettava että Cowanille ja hänen laivastolleen se merkitsi melkoista tasapainottelua eri osapuolten välillä. Suojatakseen Riikaa brittialusten piti lopulta avata tuli Pavel Bermondt-Avalovin Länsi-Venäjän vapaaehtoista armeijaa kohti. Tuo armeija koostui suurelta osin saksalaisista vapaajoukoista ja Saksassa olleista venäläisistä sotavangeista värvätyistä osastoista. Sen ajaminen pois Baltiasta vuoden 1919 lopussa päätti maiden vapaussodat,ja ne solmivat rauhan neuvostohallituksen kanssa seuraavan vuoden kuluessa, kuten Suomikin.

Uuden painoksen esipuhe mainitsee Tallinnan kaupunginmuuriin kuuluvan Paksun Margareetan tornin seinään kiinnitetyn muistolaatan brittilaivastolle. Tämä merimuseolle kuuluva rakennus oli remontissa, mutta onnistuin viime Baltian matkalta palatessa laatan kuitenkin kuvaamaan.

.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...