sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Käärmeitä ja kummajaisia


Tänäkin viikonloppuna tuli käytyä Brankulla, katsomassa käärmenäyttelyä. Kuvata ei saanut, joskin 10 €:lla olisi saanut itsestään kuvan elävä käärme kaulassa.

Edellisestä kerrasta oli jo jokunen vuosi, mutta sama näyttely samoine oheistuotteineen oli kyseessä. Käärmeet enimmäkseen köllöttelivät tyytyväisinä (?) terraarioissaan, sen sijaan mielenkiintoista oli katsella argentiinalaisen teijun yrityksiä paeta sellistään. Seinien taputtelu toi jotenkin mieleen Keskiyön pikajunan ja muut pakoleffat.

Elävien matelijoiden ja täytettyjen kalojen ohella näyttelyn vetonaula ovat valokuvat ja vahamallit kaikenlaisista ihmisten ja eläinten epämuodostumista, siis klassinen freak show kaksipäisine vasikoineen, kolmijalkaisine miehineen jne. Sillä on länsimaisessa viihteessä oma pitkä historiansa, mutta jotenkin oudolta se 2010-luvulla tuntuu.

Näyttely on auki Brankulla 2.2. saakka.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...