Kuurinmaa (3) Ventspils

Ventspils (saks. Windau) merkitsee Ventajoen rannalla olevaa linnaa, ja aikoinaan sielläkin, Kuldigan tavoin, hallitsi ritarikunnan komtuuri. Toisin kuin Kuldigassa, linna on jäljellä ja museona, mutta se ei matkaohjelmaamme sisältynyt.

Myönnän että mielikuvissani Ventspils oli nuhjuinen neuvostoliittolainen öljysatama. Todellisuus oli värikkäämpi, ja tärkeä satamakaupunki se toki onkin...

 ja Ruotsin Nynäshamniin pääsee sieltä 7 tunnissa.

Kaupungin erikoisuus ovat lehmät joita on joka puolelle, mitä mielikuvituksellisimpia.

Ventspils oli matkan sateisin kohde, mutta niin vain sielläkin jalkauduttiin katsomaan kaupunkia.

Kauppatorilla oli havainnollistettu painoja ja muita mittoja.

Vanha raatihuone oli muutettu kirjailija-asuntolaksi.

Raatihuoneentori oli sateen autioittama...

ja hiljaista oli muillakin vanhan keskustan kaduilla.

Jānis Fabriciuss oli tosin puna-armeijan perustajia, mutta latvialainen ja Ventspilsissä syntynyt yhtä kaikki, joten neuvostoaikainen patsas oli saanut jäädä paikoilleen. Miehen sotilasura alkoi latvialaisista kootuissa tarkka-ampujapataljoonissa.

Kierroksen lopuksi käytiin vielä pyörähtämässä rannan dyyneillä, hurjimmat vedessäkin asti.

Satamanpuoleisella rannalla oli vanha kalastusalus johon saattoi kiivetä.

Vielä yksi latvialaistaideteos: ankkurikettingistä tehty tuoli - merenjumalan valtaistuinko?

.

Kuurinmaa (2) Kuldiga

Liepajasta jatkettiin aamulla pitkin rannikkoa pohjoiseen, ja koukattiin jossain vaiheessa sisämaahan, melko lailla Kuurinmaan sydämeen Kuldigaan (saks. Goldingen), jossa nautittiin lounas.

Torin näkymiä, kuulemma paljon latvialaisissa elokuvissa käytettyjä.

Keltainen uusgoottilainen rakennus oli aikoinaan synagoga, nyt kirjasto. Sen edustallla oli suihkulähde.

Torilla saattoi myös kuvauttaa itsensä latvialaisrunoilijan kanssa.

Kun oli luotu silmäys kaupungin pääkatuun (?)...

lähdettiin oppaan johdolla kohti jokirantaa. Vasemmanpuoleisen ristikkotalon ajoitti muistolaatta 1500-1600-luvuille.

Näkymät olivat pittoreskin kulahtaneita kuten vielä usein Baltian maissa.

Matkan varrella oli Pyhän Katariinan kirkko, alunperin jo vuodelta 1252, mutta epäilemättä monesti uusittu.

Kuldigalla on jonkinlainen maine Latvian Venetsiana vesistöjensä vuoksi.

Kaupungin oikeustalo näytti olevan hyvässä maalissa, toisin kuin suurin osa muusta vanhasta rakennuskannasta.

Kaupungin päänähtävyys löytyi tämän puistokujan varrelta...

ja sehän oli Euroopan levein (ja ehkä myös matalin) vesiputous, 249 m leveä mutta vain parin metrin korkuinen Ventas rumba.

Vieressä ollut tuulisilta oli puolestaan Euroopan pisimpiä kaltaisiaan, ja vuodelta 1874.

Vieressä oli aikoinaan olut myös ritarikunnan linna, josta Goldingenin komtuuri johti hallitsemiaan alueita, apunaan 12 munkkiritaria ja joukko maallikkoveljiä. Jäljellä oli enää muistokivi joka kertoi suurimman tuhon tulleen suuressa Pohjan sodassa...

ja matala maakumpu, johon kuitenkin johti ovi.

Linnakummun vierestä alkoi patsaspuisto veistoksineen.

Kun oli lampsittu takaisin keskustan pittoreskin repsottaville kulmille...

ja hyvästelty ikkunassa päivystävä kissa...

oli aika kääntää taas kurssi kohti rannikkoa.