Tukholman kaupungintalo

Matkan pääkohde oli vuonna 1923 valmistunut arkkitehti Ragnar Östbergin suurtyö ja kaupungin maamerkki, Tukholman kaupungintalo. Sen tornin huipussa olevista kolmesta kruunusta väännettiin aikoinaan ankarasti kättä: eivätkö ne ole koko Ruotsin eikä Tukholman tunnus?

Rakennus on arkkitehtuurin ja taidekäsityön mestarinäyte, kauempaa katsoen tiilinen monoliitti mutta lähempää katsoen täynnä yksityiskohtia. Kaikki sisäpihan seinät ovat erilaisia, länsiseinällä on Mälarenin alueen kirkkoja, ja kaupunkeja näihin liittyvien henkilöiden kautta esitettynä.

Tapahtuma oli Varuskamarin ritariklubin vuosittaiset naamiaiset. Se aloitettiin kultaisesta salista, Nobel-juhlien tapahtumapaikasta.

Sali on kokonaan mosaiikeilla, enimmäkseen kullatuilla, silattu.

Yksityiskohta seinästä.

Salista vaellettiin kulkueena alas Siniseen halliin, josta kuitenkaan ei koskaan tehty sinistä.

Keskelle rakennetulla lavalla oli teemaan liittyviä esityksiä. Lisäksi lapsille oli haarniskaan pukeutumista, erilaista työpaja-askarta (mukaan lukien haarniskan nakuttelua vasaralla), kasvojen sminkkausta 1700-luvun tyyliin sekä tietysti ritariksi lyöntiä.

Riddarfjärdenin puolella on pieni puistikko.

Kaupungintalolta on näkymä vanhaankaupunkin jonne päin rakennus käy eräänlaista vuoropuhelua, varsinkin Riddarholmin kirkon ja Ritarihuoneen kanssa. Ne olivat, monien muiden ruotsalaisrakennusten ohella, Östbergin innoittajina.

Maassa oli Gorgo (?) pyöriteltävine silmineen.

Kaupungintalo on Tukholman suosituimpia nähtävyyksiä, ja siellä on tietysti matkamuistomyymälä. 95 kruunulla sai tämän kirjasen, josta kävi ilmi monenlaisia pieniä yksityiskohtia joita satunnainen kävijä ei taatusti muutoin huomaisi. Vaikkapa sen, että seinät muurattiin näyttämään siltä kuin niitä olisi muutettu vuosisatojen mittaan muuraamalla ikuna-aukkoja umpeen jne.

.

Opastetulla kierroksella Tukholman Gamlastanissa

Tuli taas käytyä vanhassa isänmaassa, ja pääkaupungissa, tällä kertaa Turun linnan ritariklubin mukana. Matkaan kuului kiertoajelu opastuksineen, ja visiitti vanhaankaupunkiin. Kuninkaanlinnan luona vierailevien suojaksi putoavalta rappaukselta oli jouduttu ripustamaan verkko.

Saman aukion laidalla on Suurkirkko. Opas kiinnitti huomion siihen että sitä oli kuoripäästään lyhennetty Kustaa Vaasan aikana. Asia kerrottiin myös seinälaatassa.

Vanha seinälinjaus tukipilareineen oli merkitty katukiveykseen. Tuotakaan en ennen ollut huomannut.

Kirkon päädyssä on "Ruotsin Agricola", Olaus Petri, jonka veistos muistutti kovin omaa Turun tuomiokirkon juurella seisovaa reformaattoriamme.

Suomalaisen kirkon seinällä muistettiin kaatuneita ja Karjalaan jääneitä ruotsiksi ja suomeksi.

Kirkon pihalla käytiin katsomassa pientä Rautapoika-patsasta. 

Läheisellä kujalla oli tällainenkin laatta, oululaisen Sara Wacklinin ja hänen paljon siteerattujen ja vähän luettujen Satanen muistelmia Pohjanmaalta muistoksi.

Kauppiaantorin Pyhä Yrjö lohikäärmeineen ja prinsessoineen pitää aina käydä katsomassa.

Ja tietysti käytiin Suurtorilla, vuoden 1520 legendaarisen verilöylyn tapahtumapaikalla. Oikeanpuoleisen punaisen talon ikkunoiden ympärillä olevien vaaleiden kivien kerrotaan korreloivan irroitettujen päiden määrään, tai ainakin melkein.

Torinkulman keltaisesta talon kulmassa oleva kuula oli kuulemma tarkoitettu mestausten takana olleelle Tanskan kuningas Kristian Tyrannille. Toki talo on paljon myöhempi, mutta tarinahan on tärkein. Taaemman talon kolmen kuulan tarina jäi edelleen mysteeriksi.

Ja ehdittiinhän siinä nähdä vilaus vahdinvaihtoparaatiakin.

.

Glorian antiikki 133 (8/2014)

Ensimmäinen numero omistajanvaihdoksen jälkeen, ja kannessa onkin jo uutta ilmettä, nimi muuttunee myöhemmin. Vuodesta 1993 ilmestynyt antiikkilehti jatkaa nyt ilmestymistään Fokus Median omistuksessa. Ensimmäinen työsuhteeni museon alkoi muuten samana vuonna ja siitä lähtien on lehden numeroita hyllyyn kertynyt.

Henkilöjutuista kiinnostavimmiksi nousevat arkeologi Jan Fast, jonka Vantaan Kiviniemessä johtamat kaivaukset nousivat kesällä otsikoihin sieltä löytyneiden savi-idoleiden vuoksi. Kalligrafi Anja Lehtinen puolestaan on opettanut 1600-luvun käsialaa Tyttökuningas-elokuvan näyttelijöille. Tämä Turkua ja Varsinais-Suomea laajemminkin viime talvena työllistänyt elokuva saa ensi-iltansa samaan aikaan samanaiheisen näyttelymme kanssa ensi vuoden alussa.

Esinekulttuurin kannalta mielenkiintoisista artikkeleista ensimmäinen kertoo hiuskoruista, tuosta 1800-luvun ja erityisesti 1840-luvun esinetyypistä, joka on saanut jäädä museoiden kuriositeeteiksi. Meilläkin ne ovat säilytystiloissa, toki muutama esillä linnan pohjoisessa näyttelyhallissa. Jostain syystä ne ovat jotenkin kammottaneet itseänikin - muistumaa keskitysleirien hiuskasoista? Nyt sai kylläkin lukea näillekin olevan omat antiikkimarkkinansa.

Toinen artikkeli kertoo hiotun ja kaiverretun lasin eroista. Kaivertamalla tehdään erilaisia kuvioita jotka usein jätetään sameiksi, hiominen on lasin perusteellisempaa muotoilua, eräänlaista lasin veistämistä. Yhtä kaikki museokokoelmien luetteloijalle lasiesineet ovat yhtä päänsärkyä, lähes aina vailla merkintöjä jotka kertoisivat tekijän ja ajoituksen.

Turussa on käyty kiertämässä kaikkiaan kuusi vintageliikettä. Niistä kolme sijaitsee Yliopistonkadun alkupäässä, minkä keskittymän huomasin tässä eräänä päivän itsekin, vaikka, uskokaa tai älkää, en oikeastaan koskaan kiertele antiikkiliikkeitä.

Tietämättömyyspaljastuksena seikka Villa Oivalasta kertoneen jutun yhteydestä. Paremman väen kesähuviloihin alettiin rakentaa saunoja vasta 1920-luvulta lähtien. Sitä ennen saunaa oli pidetty takapajuisena ja rakennettu vain kylpyhuone. Olikohan tuokin vastaitsenäistyneen maan kansallismielisyyden ilmaus? Mieleeni tuli myös että Muumitkaan eivät koskaan sauno, uimahuone heillä kuitenkin on.