Titanic Tallinnassa

Talvilomaviikko kului Tallinnassa, ja ensimmäinen postaus on näyttelystä, joka ensi sijassa inspiroi matkakohteen valintaa, Lentosataman merimuseon Titanic - Tarina, löydöt ja nykypäivä.

Kun Turussa saatiin viime vuonna katsella vain Titanicin rakentamisessa käytetyn niitin kopiota, oli nyt nähtävillä aitoja esineitä, niin niittejä, posliineja kuin vaikka mitä, varsin isojakin objekteja. En ollut totta puhuen tajunnutkaan miten paljon tavaraa sieltä on vuosien mittaan nostettu (ja ottaen huomioon että vastaavia näyttelyitä on maailmalla samaan aikaan puoli tusinaa muitakin).

Ennallistuksina oli rakennettu hyttejä, niin prameita...

kuin vähemmän prameita...

hyttiosaston käytävä (no joo, oikeasti se oli suorassa, mutta houkutus oli liian suuri)...

sekä tietysti se kuuluisa portaikko kelloineen, ylivoimaisesti suosituin kuvauskohde.

Näyttelytekstit olivat viroksi, venäjäksi ja englanniksi. Laivan rakentaminen, varustelu ja traaginen vimeinen yö käsitellään asiallisesti. Titanicin kohtaloksi tuli jotain mikä viroksi on jäämägi.

Lyhyesti (ja jälkiviisaasti) kerrottuna kohtalokas virhe oli sekä yrittää väistää että jarruttaa samaan aikaan. Jarrutus vei ohjailtavuuden, ja jäävuori pääsi viiltämään auki viisi laipioitua osastoa. Ilmeisesti laiva olisi kestänyt kohtisuoran törmäyksenkin paremmin.

Näyttelyn lopussa on listaus selviytyneistä ja menehtyneistä. Herra Hakkarainen ei selvinnyt. Titanicin uppoaminen oli hyvin suomalainen onnettomuus, olihan hukkuneista 43 suomalaisia. Virolaisia oli mukana vain kaksi, joista toinen menehtyi.

Sadan vuoden takaisesta tragediasta oli vain askel viihteeseen. Muuan menestyselokuva on tehnyt Titanicin keulasta niin sanoaksemme ikonisen. Maksua vastaan olisi voinut kuvauttaa itsensensä periodipuvuissa Leonardo di Caprion ja Kate Winsletin hengessä.

Näyttely on auki enää maaliskuun loppuun.

Vilnan Pietarin-Paavalin kirkko

1600-luvun lopulta oleva katolista Pyhän Pietarin ja Pyhän Paavalin kirkkoa pidetään liettualaisen barokin mestariteoksena. Se sijaitsee hieman keskustasta koilliseen.

Katolisten kirkkojen interiöörejä on tottunut ajattelemaan kirjavina, täynnä voimakkaita värejä ja kultausta, vaan tämäpä olikin enimmäkseen vitivalkoinen, kuin kermakakku sisäänpäin käännettynä.

Paavi Johannes Paavali II oli sentään väreissä. Vilnassa ja myöhemmin Varsovassa jäi se käsitys että kaikissa ko. paavin käynnillän kunnioittamissa kirkoissa oli vähintään seinälaatta tapahtuman muistoksi.

Kirkossa kerrotaan olevan 2000 stukkofiguuria, ja kylläpä tuon voinee uskoa.

Kirkosta poistuessamme kaksi mitä hyväkuntoisinta nuorukaista oli polvillaan portilla lakki kourassa ja ajokoiran katse silmissään. En tiedä heruiko mitään, mutta ryhmämme valuttua ohi pojat kiskaisivat lätsät päähänsä ja painuivat matkoihinsa. Sama ohjelmanumero toistui joissain muissakin kirkoissa, mikä kansanperinne sitten lieneekään ollut.

Ilmojen ritarit

Ospreyn Duel-sarjasta on ollut ennenkin puhe, se jakautuu sotakoneiden esittelyyn maalla, merellä ja ilmassa. Siinä missä keskimmäisessä kategoriassa vanhimmat kaksintaistelut ovat 1700-luvulta, alkavat ne kahdessa muussa vasta ensimmäisestä maailmansodasta.

Suuren sodan ilmataisteluista on jo puolisen tusinaa julkaisua, uusimpana tämä englantilainen FE 2 b/d vastaan saksalaiset Albatrossin varhaisemmat mallit vuosina 1916-17. Royal Aircraft Factoryn valmistama F.E.2 olikin aika veikeä laite. Koska sodan alussa ei vielä osattu synkronoida konekiväärin tulitusta potkurin lapojen pyörimiseen niin että ampuminen potkurin läpi olisi ollut mahdollista (se onnistui ensimmäisenä saksalaisilta), ratkaistiin ongelma rakentamalla "pusher"-tyyppisiä konelta, ts. potkuri oli rungon takana ja "työnsi" konetta eteenpäin. FE2:ssa oli lentäjän lisäksi vielä tähystäjä, joka istui koneen etuosan kaukalossa aseistautuneena kahdella konekiväärillä, ja tarvittaessa nousi seisomaan (!) ampuakseen takimmaisella aseella takaa hyökkääviä koneita.

Sodanaikainen filmi FE2:n valmistautumisesta lentoon.




Uudessa Seelannissa on valmistettu pari lentokelpoista kopiota, tässä niiden lentelyä:



Kirjan merkillisin yksityiskohta on kertomus Punaisen paronin, Manfred von Richthofenin, haavoittumisesta ilmataistelussa 6. kesäkuuta 1917. Oli ainakin periaatteessa mahdollista että paronin takaraivoa viistänyt kuula ammuttiin FE2:sta, joten tekijä omistaa kirjasta sivukaupalla tapahtuman ballistisille ja lääketieteellisille pohdiskeluille, lähteinään lääkärien raportit, valokuvat jne. Toki uhri oli kuuluisa, jo tuolloin, mutta jotenkin tuntuu mopo karanneen käsistä kun näin tarkasti ruvetaan ruotimaan yhtä haavoittumista sodassa, jossa kuoli ja haavoittui miljoonia sotilaita.