Hyljepyssy 1800-luvulta

Kurkistuksena tulevaan näyttelyyn kansanomainen metsästysase järeimmästä päästä. Hylkeenpyyntiin tarkoitetut ns. hyljepyssyt ovat yleensä järeää tekoa, se teki ne vakaammiksi makuuasennossa hylkeitä jäällä väijyessä. Lähes puolitoistametrinen (148 cm) ja painava on myös tämä 1924 museon kokoelmiin lahjoituksena tullut ase, jonka kerrotaan olevan "en sälbössa från 1800-talets början".

1800-luvulta säilyneiden varsin tavalliseen tapaan se on muunnos. Alunperin piilukkona käyttöön otettu lukkolaite on myöhemmin muutettu nallilukoksi korvaamalla sankkipannu suoraan aseen perään vievällä putkella, johon nalli asetetiin, ja vaihtamalla piikiveä pidellyt hana vasarahanaksi.

Aseen vaatimaton koristelu löytyy piipun päältä.

Tavanomaiseen tapaan on kaliiperikin järeä, 21 mm. Muomatkaa rihlaus joka alkoi yleistyä nallilukon myötä ja paransi aseen kantamaa ja osumatarkkuutta.

Kurkistus tukin rasiaan paljasti neljä lyijykuulaa ja apuvälineen jolla latauspuikkoon kiinnitettynä voi kaivaa piippuun juuttuneen kuulan pois.

Hyljepyssyiksi luokiteltuja ampuma-aseita on Turun museokeskuksen kokoelmissa kaikkiaan 18 kpl.

Tyttökuninkaan pukuloiston viimeiset päivät

Tyttökuningas-elokuva näyttää kadonneen valkokankailta, ja pian katovat puvustamon kätköihin myös elokuvassa käytetyt puvut, mutta vielä tämän viikonlopun ne ovat esillä Turun linnassa, jossa myös useat elokuvan kohtaukset kuvattiin. Yleisöopastuksia näyttelyyn on vielä lauantaina ja sunnuntaina klo 15:30.

Mukana on mm. kaksi kuningatar Kristiinan pukua. Hallitsijaa esitti Malin Buska.

Kolmatta pukua kantoi hovineito ja kuningattaren rakastettu Ebba Brahe (Sarah Gadon).

Elokuvan nähneet voivat muistella missä kohtauksessa mikin puku esiintyi. Trailerin perusteella musta-valko-harmaa Kristiinan puku oli hänellä juhlaillallisilla joilla hän julisti maansa suurimmaksi haasteeksi rauhan, ja musta puku sekä elokuvan alussa että lopussa olevassa kohtauksessa, jossa kansleri Oxenstierna ankarasti toruu suojattiaan. Ebba Brahen pinkki-valkoinen puku oli vihkipuku (trailerin kohtaus jossa Ebba juoksee Kristiinan perässä tuomiokirkosta kohti jokirantaa).

Elokuvan puvustuksen suunnitteli Maarit Nissinen, ja sen valmistuksessa olivat mukana mm. Mynämäen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijat.

Oman arvioni elokuvasta kerroin täällä.

Kuvat: Turun museokeksus / Martti Puhakka

Fossa 1/2016

Lehden kahdesta varsinaisesta artikkelista kumpikin tarjosi minulle aivan uutta tietoa. Ensimmäisen kirjoittaja oli Björn Forsén, ja jos olisin Fossan pidempiaikainen lukija, olisin jo tiennyt Suomen Ateenan-instituutin jo useita vuosia Arakhamitaissa järjestetyistä kaivauksista (jotka edelleen jatkuvat). Niissä on paljastunut Artemis Lykoatiksen pyhäkkö, joka tunnettiin ennen tätä vain Pausaniaan teoksesta Kreikan kuvaus, sen Arkadiaa kuvaavasta osiosta.

Kannessa kuvattu rahakätkö on osa löydöistä, jotka muutoin kertovat sisäpihan ympärille ryhmittyneiden huoneiden käytöstä ateriointiin, ehkä yöpymiseenkin. Itselleni jäi epäselväksi, miten tämä ateriointi liittyi kulttipaikkaan, mutta eikös antiikin aikana olleet jo tapana yhteiset uskonnolliset ateriat, eräänlaiset ehtoollisen edeltäjät?

Simo Örmän artikkeli kertoi 100 vuotta sitten kuolleesta Wolfgang Helbigistä, jonka maine on aiheetta mustattu syytöksillä väärennöksistä. Yhdeksi sellaisista on epäiltu Praenesten solkea, ja nyt on myönnettävä etten ennen tätä ollut kuullut koko antikviteetista sen enempää kuin itse Helbigistäkään. Helbigiä on myös syytetty antikviteettien kaupittelusta, mutta kuten Örmä toteaa, ennen nykyisiä muinaismuistolakeja tämä oli aivan tavallosta toimintaa oppineiden ja keräilijöiden kesken, maan tapa niin sanoakseni, eikä Suomesaskaan tuntematon.

Lopuksi on vielä Eeva-Maria Viitasen arvostelu Jani Oravisjärven kirjasta Rahan synty, mutta kirjahan oli jo ennestään tuttu.