maanantai 6. toukokuuta 2013

Turun kaupungin historiallisen museon vuosijulkaisu (3) 1939

Kannessa kuva tykistä esilinnan pyöreässä tornissa. Sivumäärä on noussut 42:een, ja artikkeleitakin on kaksi, Gabriel Nikanderin Seijarintekijät ja tornikellot vanhassa Turussa, sekä C.A. Nordmanin Turkulaisia kultaseppiä keskiajalla ja heidän töitään. Jälkimmäisen kuvituksena on sellaisia ikonisia keskiaikamme esineitä kuin Ejbyn ja Seilin kalkit.

Kirjanen on julkaistu vasta 1940, ja kovat ajat pilkahtavat yhdessä Nordmanin lähdeviitteessä: "Sodan takia en ole nyt ollut tilaisuudessa tutkimaan lähemmin Uudenkaarlepyyn kalkkia."

Vuosikertomus on viimeiseltä rauhan vuodelta 1938. Linna restaurointi on nytkähtänyt sen verran eteenpäin, että kaupungin ja valtion välillä on päästy sopimukseen "Turun linnan vastaisesta hoidosta". Mielenkiintoista kyllä maakunta-arkeologin tointa kaavailtiin jo tuolloin, ja jos valtio sellaisen perustaisi, tulisi sen haltijasta myös historiallisen museon johtaja.

Erikoisnäyttelynä oli ollut Turun seudun asutushistoria, palokuntamuseo avautui jälleen VPK:N 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Marttaliitto teki näyttelyn ulkomuseoon.

Kokoelmat lisääntyivät 118 päänumerolla ja n. 550 esineellä, vuoden viimeinen päänumero oli 13150. Esihistorialliset kokoelmat karttuivat Maarian Taskulassa suoritetuissa kaivauksissa.

Merkkihenkilöitä ei tänä vuonna linnaan saatu, mutta taviksia vieraili 59798. Opastustoiminta mainitaan ensi kerran, sitä sai suomeksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja ranskaksi kolmen markan lisähintaan (pääsymaksu oli arkisin 2 mk ja sunnuntaisin 1 mk)


Ylen Elävä arkisto: Turistina Turussa 1939

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Deutsches Historisches Museum


Saksan historiallinen museo sijaitsee Zeughausissa Unter den Lindenillä. Esillä olevat kokoelmat ovat todella valtavat, ja vuoden 2011 retkikuntamme näyttää kuvanneen niitä ahkerasti. Tässä vain lyhyt katsaus.

Antiikin fragmentteja.


Keskiaikaa.





Varhaismodernin ajan sotavarustusta...



...ja rokokoon tyylikkyyttä.


1800-luku tuo kansallisuusaatteen, ja Saksan yhdistymisen.


Ensimmäisen maailmansodan aseistusta.


Luotien ja sirpaleiden ruhjomia kypäriä - ja miten kävi niiden sisällä olleiden päiden?


Sotaa ja keisarikunnan kukistumista seurasi Weimarin tasavalta, se taas kukistui natsien valtaannousuun. Hakaristi on Saksassa kielletty julkisilla paikoilla, mutta museokontekstissa sen esittäminen on luonnollisesti hyväksyttyä.


Tässä blogissa on käyty Rooman Pantheonissa ja monissa sen inspiroimissa rakennuksissa. Se oli esikuvana myös Hitlerin ja Speerin kaavailemalle Volkshallelle, Kolmannen valtakunnan pääkaupungin suurimmalle rakennukselle.


Toisen maailmansodan aseistusta.



Holokaustia havainnollisti tuhoamisleirin pienoismalli.


Kaikille "ei-toivotuille" oli omat värinsä ja näiden yhdistelmät.


Tässä "poliittisista" syistä (punainen kolmio) leirille joutuneen asu.


Sotaa seurasi Saksan jako.


Länttä sai näyttelyssä edustaa Volkkari...


...ja itää mikä muukaan kuin Trabbi.


Murtuneeseen muuriin päättyi myös tämä näyttely.



Ehkäpä vuoden 1990 jälkeinen aika on vielä liian uutta saksalaisten museoiden esiteltäväksi?

lauantai 4. toukokuuta 2013

Parolan panssarijuna

Panssarijunien kulta-aikaa oli Venäjän vallankumous ja sisällissota, joiden kuvastoon halki talvisen aron viilettävät junat lähtemättömästi kuuluvat, viimeistään Tohtori Zivagosta lähtien. Myös Suomen sisällissodassa niillä oli roolinsa, lähinnä punaisten puolella. Toisessa maailmansodassa ne olivat jo melko vanhentunut ase. Parolan panssarimuseon juna on koottu neljästä eri junasta.









.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...