Viikon ainoana pariisilaiskohteena Panthéon, kirkoksi aiottu, mutta Ranskan suurmiesten hautapaikaksi päätynyt, kuten päätykolmion teksti muistuttaa:
Peristyylin kasettikattoa.
Kirkko on mittasuhteiltaan vaikuttava. Valoa tulee nykyisin enää ylhäältä, sillä alkuperäiset ikkunat muurattiin umpeen "hautamaisuuden" korostamiseksi.
Kupoli on luonnollisesti huikaisevan korkea. Aikoinaan sen kattoon oli maalattu Napoleonkin, mutta hänet korvattiin Luvig XVIII:lla restauraation aikana.
Kupolista riippuu Foucault'n heiluri. Napoleon löytyy takana olevasta veistoksesta, vallankumousarmeijan kenraalina ratsunsa selässä.
Kirkon poikkilaivassa oli kaksi vaihtuvien näyttelyiden tilaa. Teemana oli Rousseau ja hänen kuvansa taiteessa. Rousseaun muistoksi on kirkossa muistomerkki, joka varmasti olisi vanhan luonnonfilosofin silmää ilahduttanut.
Alttarin paikalla on kansalliskonventin muistomerkki.
Armeijan viiksekkäillä jermuilla, grognardeilla, on veistosryhmässä tärkeä osa.
Veistoksen takana on vielä kolmiosainen maalaus "Voitto johdattamassa tasavallan armeijoita".
Kirkon muina seinämaalauksina on kuvitusta Ranskan kunniakkaasta historiasta, ja hahmoina mm. Genovieve, Kaarle Suuri ja Jeanne d’Arc.
Sivuhuoneessa on kirkon pienoismalli halkileikkauksena.
Suurmiehet on haudattu kryptaan. Se on pinta-alaltaan yhtä laaja kuin kirkkokin, eli valtava. Kirkon rakennushistoria ja myöhemmät vaiheet on esitelty seinillä.
Ensimmäisiä, ja kuuluisimpia, kirkkoon haudattuja ovat valistusfilosofit Rousseau...
...ja Voltaire.
Suuri osa haudatuista on Napoleonin valtakaudelta, niin mm. marsalkka Jean Lannes, joka kaatui Aspern-Esslingin taistelussa lähellä Wieniä vuonna 1809 tykinkuulan vietyä jalan.
Hautaa vastapäätä oli lisätietoa tästä maineikkaasta marsalkasta.
Lannes oli saanut oman holvin, mutta vähän pienempiä suurmiehiä oli yleensä haudattu useampia samaan holviin.
Pierre ja Marie Curien hauta oli koristeltu Puolan värein.
Marie Curie on suurmiesten joukossa ainoa suurnainen. Ainoa nainen hän ei kuitenkaan ole, vaan kryptaan on haudattu myös Sophie Berthelot, mutta hänet siis miehensä Marcellin Berthelotin mukana.
Ludvig XV sairastui vakavasti v. 1744, ja lupasi parannettuaan rakentaa uuden kirkon Pariisin suojeluspyhimykselle Pyhälle Genevievelle. Massiivisen rakennuksen oli myös tarkoitus pönkittää sotatappioiden ja uskonkiistojen heikentämää kuninkaan ja katolisen kirkon valtaa. Tämä arkkitehti Jacques-Germain Soufflotin luomus ei ollut ehtinyt valmistua, kun vallankumous alkoi.
Kumoukselliset ottivat rakennuksen hautapaikaksi sankareilleen, mutta ensimmäisten vuosien melskeessä ei viimeinen leposija välttämättä ollut kovinkaan pitkäaikainen. Näin kävi ensimmäiselle kryptaan sijoitetulle, markiisi de Mirabeaulle, joka "petturiksi" paljastettuaan kärrättiin sieltä ulos, samoin kävi jakobiini Marat'lle. Kädenvääntö rakennuksen kohtalosta jatkui lähemmäs sata vuotta, seuraten Ranskan poliittisen historian heilahduksia, monarkioiden palauttaessa sen kirkoksi ja tasavaltojen muuttaessa sen taas hautapaikaksi. Nykyiseen rooliinsa "kansakunnan temppelinä" rakennus asettui, kun Victor Hugo haudattiin suurin juhlallisuuksiin sen kryptaan vuonna 1885.
Viimeisin Panthéoniin haudattu henkilö on kirjailija Alexandre Dumas vanhempi, jonka maalliset jäännökset saivat siellä leposijansa vuonna 2002. Tilaa kryptassa on vielä yllin kyllin tuleville tai kenties historiasta esiin nostettaville ja uudelleen haudattaville suurmiehille ja -naisille.
