Turun linnan ammattikuntahuone

Perusnäyttelyn uudistamisen myötä on jälleen yksi muistokirjoitus paikallaan. Esilinnan kierroksen loppupuolella, viimeisenä ennen museokauppaa sijaitseva ns. ammattikuntahuone on poistumassa uuden näyttelyn tieltä. Esineistön pääosan muodostivat arkut, joissa säilytettiin ammattikunnan kassaa ja arvoesineitä. Tyypillisesti ne oli varustettu useammalla lukolla, ja avaimet jaettu ammattikunnan johdon kesken.

Kaupunkien käsityöammattikuntien tehtävänä oli valvoa tuotteiden laatua ja taata jäsentensä toimeentulo rajoittamalla hintakilpailua. Mestarin aseman saavuttaminen vei kauan: 3-5-vuotista oppipoikakautta seurasi 3-4-vuotinen kisälliaika kisällinvaelluksineen ja viimein mestarinäytteen antaminen omalla alalla. Helppoa ei mestariksi pääseminen ollut, usein se kävi naimalla mestarinleski ja saamalla sitä kautta edesmenneen mastarinoikeudet. Ammattikunnat saivat alkunsa 1600-luvulla, ja lopullisesti ne lakkautettiin vuoden 1868 elinkeinovapauden myötä.

Ammattikuntaesineistöä on museon kokoelmiin kerätty aivan alusta (1881) saakka. Ammattikunnathan oli tuolloin vasta äskettäin lakkautettu, ja esineistöä siten runsaasti tarjolla. Turun linnassa on niitä myös ollut alusta asti esillä, yleensä omassa huoneessaan. Aivan uuden ulottuvuuden käsityöammattien esittely sai vuonna 1940 auenneen Luostarinmäen käsityöläismuseon myötä. Huoneessa on ollut esillä Luostarinmäen aluetta esittelevä pienoismalli:

Mestarinkirjoja voi saada edelleen, niihin kelpuuttaa (proosallisesti nimetty) ylempi ammattitutkinto. Muuten luulen, että vaikkapa sanasta "oltermanni" (ammattikunnanvanhin) taitaa useimmille tulla mieleen vain juustomerkki.

Kuvat: TMK/Martti Puhakka

Suomalainen valokuva 170 vuotta

Suomen vanhin säilynyt valokuva kuuluu Turun museokeskuksen valokuva-arkiston kokoelmiin, ja lienee monille tuttu. Se kuvaa Uudenmaankadulla sijainnutta ns. Nobelin taloa sellaisena kuin se oli 3. päivänä marraskuuta vuonna 1842:

Kuvan ottopaikalla on vuodesta 1992 lähtien ollut muistolaatta. Tältä kuvan näkymä näyttää sen luota kuvattuna tänään:

Mutta hetkinen, eikös tässä nyt olla väärällä puolen katua? Onko muistolaatan asettajille tullut erehdys? Ei suinkaan, sillä dagerrotypiana tunnettu menetelmä tallentaa kuvat aina peilikuvina. Nähdäksemme saman mitä piirilääkäri Henrik Cajander näki kotikadullaan 3. marraskuuta 1842, meidän on käännettävä hänen ottamansa kuva:

Cajanderin otoksen vuosipäivä on huomenna. Turun museokeskus järjestää sen kunniaksi luentoillan ensi tiistaina, 6. marraskuuta. Valokuvaushaasteeseen voi osallistua tänä viikonloppuna ottamalla kuvan kotikadustaan (kuten Cajanderkin aikoinaan teki), ja lähettämällä sen marraskuun loppuun mennessä Turun museokeskukselle.

Glorian antiikki 114 (9/2012)

Glorian antiikin luvattiin uudistuvan tämän numeron myötä, mutta paljon on entiselläänkin. Vanhaan tapaan vieraillaan antiikilla sisustetuissa kodeissa (Leif Jacobsson, Jan Kuusisto), ja tutustutaan pariin taiteilijaan (Michael Schilkin, Frida Kahlo)

Kannen nostona ovat tapettien tyylit, mikä olikin mielenkiintoinen aihe, ja sattumoisin omalta kohdaltani ajankohtainen, koska museomme tapettinäytekokoelmaa on ryhdytty viemään Museot Onlineen. Posliinista on kokoelmien parissa työskennellyt ihminen saanut tässä iässä jo melkein tarpeekseen, mutta sitä käsittelevässä artikkelissa huomasin maininnan Tauno Tarnan tänä vuonna julkaistusta kirjasta Antiikkiposliini Suomessa. Kirjan sisällönkuvaus antaa aiheen lainata sitä kohdakkoin kollegan työhuoneen hyllystä.

Uutuutena oli artikkeli, jossa neljää taideteosta tarkastelivat omilta kanteiltaan taidehistorioitsija ja kennelliiton työntekijä - jokaisessa maalauksessa kun esiintyi koira. Hauska idea, joka saanee jatkoa.

Suurin muutos on kohdistettu lehden loppuun, johon on koottu pelkästään esineisiin keskittyvä Keräily-osuus. Kiinnostavimmaksi koin osiot Luupin alla, jossa analysoitiin empiretuolin rakennetta, ja lyhyen Tähtäimessä, jossa (minulle lähinnä Artefactan foorumilta tuttu) Jyrki Lammi avautui antiikkikauppiaiden kapakkailloista: alkuun kehutaan löydöillä, ja loppuillasta tunnustetaan tehtyjä mokia. Niinpä ne taitavat aina jonkinlaisen kaavan mukaan mennä kaikkien ammattikuntien ryyppäjäiset, pitäisiköhän joskus paljastaa, miten museolaisten?

Tavaksi on tullut (myös GA:ssa) huokaista, ettei antiikin keräilijöitä enää ole. Ainakin emeritusprofessori Olli Ahtola vaikutti olevan ehta sellainen: keräyskohteena vanha englantilainen lasi, ja lähteenä englanninkielinen alan kirjallisuus.

Ei tämä ehkä vuosisadan lehtiuudistus ole, mutta esineiden parissa työskentelevän kannalta lehden voi sanoa tulleen inan verran kiinnostavammaksi.