Vietnam 1965-1975

Vietnam 1965-1975 on aiemmin esitellyn Yhdysvaltain sisällissodasta kertovan pelin tavoin Victory Gamesin korkeatasoista tuotantoa. Säännöt ovat haasteelliset oppia, mutta pelimekaniikan sofistikoituneisuus palkitsee vaivan. Keskeistä on operaation käsite, niitä on useita alkaen kuuluisasta search and destroysta erilaisiin varmistus- ja partiointimissioihin. Peli painottuu sodan (amerikkalaisittain) "hyviin alkuaikoihin", kun jenkkiarmeija ramppaa pitkin maata paremman liikkuvuutensa ja tulivoimansa turvin. Aloite on pelissä aina Vietkongilla, jonka strategiana onkin maksattaa jenkeillä mahdollisimman kallis hinta taktisista voitoistaan. Amerikkalaispelaajan on tämän välttääkseen optimoitava taisteluun osallistuvien joukkojen koostumus: etu voimasuhteissa antaa plussaa taisteluheittoon, mutta lopulliset tappiot lasketaan oman miesvoiman ja vastustajan tykistön yhteisarvosta. Miesten heittäminen lihamyllyyn lisää vain omia tappioita, parempi on hyödyntää tykistön, ilmavoimien ja (rannikolla) laivojen tulivoima mahdollisimman tarkoin.

Kartta on paperinen, ja grafiikka näyttävää. Tässä näyte Saigonin pohjoispuolisen "rautakolmion" alueesta:

Punainen viiva on Kamputsean raja, valkoiset viivat provinssien rajoja. Vihreä on sitä itseään eli viidakkoa, mutta mitenkään hallitseva maastotyyppi se ei kartassa ole. Tässä näkyy myös riisipeltoja ja rämettä, pohjoisempana hallitsevina ovat metsäiset kukkulat ja vuoristo (joka toki oli aika metsäistä sekin).

Amerikkalaisjoukot voivat olla kolmessa eri moodissa; rykmentteinä, esikuntana + kolmena pataljoonana, tai kolmena pataljoonana, jolloin esikunnan tykistö on jaettu niiden kesken. Esikunnat ovat pelissä nimenomaan tykistöassetteja, mutta tykistöä on lisäksi myös erillisinä patteristoina. Luonnollisesti mukana on helikoptereita, yleensä abstrahoituna hekopointeiksi, joilla saa liikkeelle yhden pataljoona tai patteriston. Lisäksi kaksi kokonaista divisoonaa, 1. RatsuväkiD ja 101. MaahanlaskuD, ovat kokonaan "airmobilised".

Amerikkalaisten rinnalla taistelee Etelä-Vietnamin oma armeija, ARVN, joka on kuvattu jokseenkin tehottomaksi, vallitsevan jälkimaineen mukaan. Vietkong saa mm. etua livohkaansa (alert), jos operaatiossa on mukana ARVN:n joukkoja. Ainoa valopilkku ovat vietnamilaiset rangerit.

Vastapuolta edustavat vietkongin sissit, jotka liikkuvat alassuin ja joiden arvot paljastuvat vasta taistelussa.  Pohjois-Vietnamin armeijan (NVA) joukot toimivat säännöllisten armeijoiden tavoin.

Opetteluskeniksen (Starlite) jälkeen on neljä skenistä maan jokaisesta neljästä sotilasalueesta (Corps Tactical Zones). Laajemmat skenikset (Tet, Pääsiäisoffensiivi ja Etelä-Vietnamin kukistuminen) vaativat koko kartan, mikä edellyttää melko paljon tilaa, sillä toinen standardikartoista asetaan poikittain toiseen nähden. Kampanjan (campaign) voi pelata joko koko sodan osalta tai loppuvaiheeseen keskittyen.

Sinne missä pippuri kasvaa

Charles Cornin teos The Scents of Eden: A History of the Spice Trade on maustekaupan historia, joka kattaa vain Kaakkois-Aasian ja senkin vain portugalilaisten saapumisesta (1500-luvun alussa) eteenpäin. "Maustesaarilla" tarkoitetaan tässä yhteydessä Indonesian itäosassa sijaitsevaa Molukkien saariryhmää. Saaret olivat 1700-luvulle asti ainoa paikka, josta saatiin muskottia ja (mauste)neilikkaa.

Kirjan ensimmäinen osa kuvaa portugalilaisten ja espanjalaisten taistelua maustesaarista, toinen osa hollantilaisten ja englantilaisten vastaavaa kamppailua näiden syrjäytettyä edellisen taisteluparin, ja kolmas osa amerikkalaisen Salemin kaupungin merenkulkijoiden laivamatkoja Sumatran Acehiin pippurin hankkimiseksi. Kolmas osa selittynee kirjailijan kansallisuudella, ja sillä että mukaan on ollut saatava jotain amerikkalaislukijoille paremmin ymmärrettävää historiaa.

Kirjan etulehti on täynnä arvostelijoiden kehuja ja totta onkin että Corn on jouheva kertoja. Tropiikin romantiikkaa ja taistelujen dramatiikkaa riittää, mutta Giesien keskiajan teknologiaa käsittelevän kirjan jälkeen tästä jäi jotenkin pettynyt olo: vain narraatiota, ei sen enempää. Suoraan sanoen olisin Francis Xavierin pyhimyslegendan sijasta mieluummin lukenut miten maustesato kerättiin, käsiteltiin ja pakattiin kaukaiseen Eurooppaan laivattavaksi, tai miten sen tukku- ja vähittäiskauppa oli määränpäässä järjestetty, puhumattakaan kaupasta ennen eurooppalaisten alueelle saapumista.

Toivottavasti parempiakin maustekaupan historioita on kirjoitettu.

Rosalan viikinkikeskus

Sunnuntaina piti tehdä retki Bengtskärin majakkasaarelle, mutta n. 10 m/s puhaltanut tuuli teki rantautumisen mahdottomaksi (ei mitenkään harvinaista). B-vaihtoehtona M/S Lily suuntasi tyvenempään rantaan, Hiittisten Rosalaan (nykyään osa Kemiönsaaren kuntaa).

Rosalan tärkein nähtävyys on viikinkikeskus. Tässä opastuskeskus, jossa kahvila ja museokauppa.

Rakennuksessa oli myös hauskoja pienoismalleja...

...ja ennallistuksia.

Jätimme opastusvideon väliin ja lähdimme suoraan kiertelemään paikkaa. Päälliköntalo ulkoa...

...ja sisältä. Varmastikin suosittu pitopaikka. Olisi hauska viettää pikkujouluja pöydän ääressä kun takana on peti jossa huilata mahdollista uupumusta.

Pihapiirissä on myös asemuseo...

...ja sisällä näkymä, jossa valkyria saapuu noutamaan taistelussa kuollutta urhoa.

Ja sitten on tietysti aseita ja varusteita.

Lähellä asemuseota on hautalaiva Hogland...

ja siinä hauta-antimineen lepäävä viikinkipäällikkö.

Ylhäällä mäellä on kaikenlaista muuta viikinkeihin liittyvää, kuten uhrikivi...

röykkiöhauta...

kappeli...

ja sen alttari.

 

Idänkävijän talo...

tulisijoineen.

Ja tietysti oli lasten iloksi eläimiä!

Ennen paluuta laivalle käväistiin vielä 200 metrin päässä rannassa. Siellä laiturissa odotti viiikinkilaiva...

nimeltään Alvilda (joku saattaa muistaa samannimisen oopperan Turun linnan pihalla kesällä 2011).

Mallia lienee haettu Oslosta, tarpeellisin osin modernisoiden.

Sitten olikin jo kiire palata laivarantaan ja M/S Lilyyn.

Paluumatkalla käväistiin kääntymässä Högsåran Keisarinsatamassa (Kejsarhamn), jossa Aleksanteri III:n huvijahti Tsarevna vieraili ainakin vuosina 1885-87.

Paraisten vesillä ohitettiin Sandön (jo nimensäkin mukaan) hiekkainen harjusaari. Näiden Salpausselän jatkeiden olemassaolo saaristomerellä tuli minulle ihan puskasta, mutta näin sitä aina viisastuu.

Vihonviimeisenä kuvana Paraisten portti, jonkinlainen nähtävyys sekin.

Harmi ettei Bengtskäriin päästy, ehkä ensi kesänä sitten. Oppaana oli Sepo Sällylä, jonka tarinointia saaristomeren saarista kuunteli ihan mielikseen. Hän kertoi tietysti myös Bengtskärin taistelusta esitellen siihen liittyviä aseita ja varusteita, olipa mukana taistelussa tuhoutuneen majakan lampun linssin sirpale!