perjantai 27. toukokuuta 2016

Hangastenmäen linnavuori

Luulisi ettei linnavuoria enää nykyään löytyisi, mutta niinpä vain kolme vuotta sitten löydettiin Janakkalasta, metallinetsinlöytöjen perusteella, Hangastenmäen linnavuori. Paikkaa on jo ehditty tutkimaan arkeologisesti, ei kuitenkaan matkailullistamaan polkujen ja kylttien muodossa, joten luvassa oli esihistoriamatkailulle ominaista ryteikössä rämpimistä.




Oppaina täälläkin Ilari Aalto ja Jasse Tiilikkala.


Kahden kiven välissä on mahdolisesti ollut linnoituksen portti.


Kuvan keskellä rautakuonaa, todiste pajatoiminnasta. Opimme myös mitä on pajahilse. Se kertoo arkeologeille alasimen sijainnin.


Linnoituksen vallit muodostavan suorakaiteen ja ovat osittain niin selviä ettei voi kuin ihmetellä ettei paikkaa ole aiemmin tunnistettu varustukseksi.


Edelliskesäisen arkeologisen kaivauksen peitettyä aluetta. Löydöt ovat olleet varsin sotaisia, miehiin ja hevosiin liittyviä, ja ajoitettu keskiajalle. Oliko Hangastenmäki Hakoisten linnavuoreen liittyvä ratsuväen leiri?


Vielä päivän lopuksi katseltiin Räikälän 1700-luvulta perityvän kievarin kivijalkaa (1970-luvulla palaneessa kievarissa kerrotaan itsensä Elias Lönnrotin käyneen, mutta missäpä Lönnröt ei olisi käynyt, sellainen maankiertäjä kun oli)...


uhrilehdon kuppikiveä...


ensimmäisen maailmansodan entisöityjä juoksuhautoja...



Laurinlähdettä...


ja Janakkalan Pyhän Laurin kirkkoa.

.

1 kommentti:

Hurmioitunut kirjoitti...

Ja taas tuli uutta tietoa. Tällainenkin paikka ja sen löytäminen on mennyt ohi korvien. Jännä paikka. Ja todistaa sen, että ei Suomestakaan ole vielä kaikkea löydetty. Arkeologeille on hommia. ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...