keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Rannarootsi Muuseum

Pääkohteemme Virossa oli Haapsalussa sijaitseva Rannarootsi Muuseum, ruotsiksi Aibolands Museum. Se on aivan meren rannassa kaupungin keskustasta pohjoiseen kurottavalla niemellä.


Meri on pääosassa myös museon perusnäyttelyssä.




Museon erikoisuus on 20-metrinen, Bayeux'n tapetista innoituksensa saanut Aibovaip, joka kertoo Viron ruotsinkielisten tarinan alkaen vuodesta 1294, jolloin heidät ensimmäisen kerran mainittiin kirjallisessa lähteessä, Haapsalun kaupunkilaissa.





Historia on kolhinut niin Viroa kuin sen ruotsalaisvähemmistöäkin. 1700-luvun alussa ruttoepidemia surmasi 2/3 ruotsinkielisistä. Myöhemmin samalla vuosisadalla Katariina Suuri pakkosiirrätti Hiidenmaan väestön Ukrainaan, jonne syntyi Gammalsvenskbyn kylä. Siitä kertoo tämä kuva.


Yläkerrassa oli meidän antimme, Turun museokeskuksen tuottama kiertonäyttely suomenruotsalaisen rannikon kansankulttuurista suomeksi, ruotsiksi ja viroksi.


Lähistöllä laiturissa ollut jaala Vikan kuului museolle sekin.


Museon pihalla oli tämmöinen pömpeli.


Siellä savustettiin nokkakalaa eli -haukea (ruots. näbbgädda, vir. tuulehaug).


Hauet maksoivat 3 € kipale, ja pakkohan sellaista oli maistaa. Museomme lähetillä oli käytössään huone museon yläkerran vierasmajasta. Vetäydyimme sen eteisen pöydän ääreen suojaan ulkona puhaltavalta tuulelta. Ruotoinen otus syödä oli tämä hauki, mutta ruodot merkillisesti vihertävät, niin että ne oli helppo erottaa, ja pienellä harjoittelulla homman oppi niin että kala katosi pian viimeistä syötävää suupalaa myöten.

.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taipuuko ruoto monikossa samoin kuin ruoko?

Kari Hintsala kirjoitti...

Hyvä huomio, korjasin kirjoitusvirheet.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...