keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Merikeskus Vellamo

Viikko sitten keskiviikkona Turun linnan tuotteistamistyöryhmä teki opintomatkan Kotkaan, Merikeskus Vellamoon. Ankea talvisää vain ei komeaa uudisrakennusta suosinut.



Tässä ollaan jo aulassa. Talossa on todella upeita puupintoja.


Näyttelyiden pikaisen kiertämisen jälkeen asetuimme neukkariin, jossa kuulimme mm. merikeskuksen lanseerauksesta vuoden 2008 avajaisten yhteydessä, sekä tiedotustoiminnasta siitä lähtien.


Vellamon tunnusväri on limenvihreä. Sitä oli hyödynnetty myös museokauppatuotteissa, joiden kehittely meitä eritoten tässä yhteydessä kiinnosti.


Lopuksi oli (harmittavan vähän) aikaa kiertää itse näyttelyitä. Vaihtuvat näyttelyt olivat vaihdossa, tässä kuvia perusnäyttelyistä, ensimmäisenä Suomen merimuseon Pohjantähti, Etelän risti.







Viimeisen kuvan lattiassa näkyvä vihreä raita oli tarkoitettu osviitaksi niille, jotka haluavat kiertää näyttelyn niin, että varmasti näkevät kaiken.

Kymenlaakson museon päänäyttely on nimeltään Virtaa.









Tilaa olivat museokontekstissa saaneet niin paperikoneen tela kuin vanhat Jallutkin, kulttuurihistoriaa kaikki tyynni. Viimeisessä kuvassa konsolipeli saaristolaivastojen yhteenotosta.

Merivartiomuseo oli saanut käyttöönsä rakennuksen keskellä olevan suuren hallin, ja tilaa tarvittiinkin kun esillä oli tavaraa Vartiomoottorivene 11:stä lähtien.





Venehalli on hulppea kokonaisuus kaiken kaikkiaankin.



Yksinpä portaatkin ovat tuota hienoa miniatyyriparrunpäätekniikkaa vai miksi sitä sanoisi.


Loppukevennykseksi pihalta kierrätetty merimiina.


Todella hienoja näyttelyitä siis. Omat näyttelynsä kerta toisensa jälkeen Turun linnan isoon linnantupaan ahtava museolainen ei luonnollisestikaa voinut olla kuin kateellinen siitä, miten käytössä on ollut paljon ja modernia näyttelytilaa. Mitä limenvihreään väriin tulee, oli se monista ryhmämme jäsenistä erityisen piristävää, itselleni tuli siitä jo kiintiö täyteen.

Mutta palataan matkamme alkuperäiseen tarkoitukseen. Koska tiedän, että lukijoissa on aktiivisia museokävijöitä ja kaikenlaisesta museoihin liittyvästä kiinnostuneita, niin kertokaapa millaisia tuotteita haluaisitte ostaa muistoksi Turun linnasta?

3 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Itse tykkään paljon kaikenlaisista koruista, joten esim. jotkin korvakorut/kaulakoru joiden ideana on jokin museoesine olisi hauskat. Myös tyynynpäälliset tms. joissa olisi jokin museon tekstiilin kuva/kuvio (tuli mieleen ne seinävaatteet) olisi kiva lahjaidea.

Mondeeni kirjoitti...

Hmm... vaikea kysymys. Hyvissä museotuotteissa on yleensä jokin hauska oivallus, visuaalisesti tai käytännön kannalta. Yleensä suosin käytännöllisiä perustuotteita kuten muistikirjoja tai kirjanmerkkejä, joissa on kaunis kuva tai printti.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti jotain ajankohtaista. Nyt esimerkiksi on menossa Pelien maailmoissa –näyttely, mutta Fabuurissa ei ole juuri mitään tähän näyttelyyn liittyvää myynnissä. Näistä vihjaisinkin, kun näyttelyä suunniteltiin, mutta idea taisi hautautua matkalla...

Hietzun idea tyynynpäällisistä tai muista tekstiileistä (kännykkäpussi, pienoisseinävaate) on hyvä. Itselläni tulee mieleen äkkiseltään vielä Lego-palikoista rakennettava Turun linna.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...