maanantai 26. marraskuuta 2012

Vallankumoukseen yllytystä Turussa 1931


Kommunistien julkinen toiminta kiellettiin Suomessa eduskunnan päätöksellä vuonna 1930. Maanalainen toiminta jatkui, ja marraskuun 7. päivänä 1931 turkulaiset saivat havaita, että kaupunginkirjaston (nykyisen pääkirjaston) portille oli ilmestynyt yllä oleva punalippu ja sen seuraksi koneella kirjoitettu julistus:

KAIKKI.

Työläiset! S:K:P:n johdolla nouskaa taisteluun kapitalistien- sosiali-fascisti-johtajien avulla toimeenpanemia palkkojen polkemisia- ja työtätekevien elämän kurjistamista vastaan.
”Varatöissä” on taisteltava elintasoa vastaava palkka.
Työttömyyttä- ja sen työtätekeville tuomaa hätää vastaan on muodostettava työtätekevien taisteleva rintama.
Ellei työtä saa, niin siinä tapauksessa on taistellen saatava elintasoa vastaava avustus, kunnollisia ruoka-aterioita kolme kertaa päivässä sekä vaatteita- ja asunto.
Työläisten- ja työtätekevien verot- ja velat on taistelun avulla pyyhittävä pois tai siirrettävä, rikkaiden riistäjien ja rahamiesten maksettavaksi.
Taisteluun työttömyyden- ja muun kurjuuden johdosta asunnoista häädettäväksi joutuneiden puolesta. Häädöt on joukkotaistelun avulla kiellettävä- ja estettävä.
Asevelvollisten sotilaiden päiväraha on saatava viiteen markkaan.
Suojeluskunta-, ohrana- ja sotilasmäärärahat, työttömien ja köyhien talonpoikien avustamiseen.

Koska kapitalistinen järjestelmä ei kykene turvaamaan työtätekeville elämän mahdollisuuksia, vaan sy[ö]ksee heidät pohjattomaan kurjuuteen, siksi on tällainen järjestelmä vallankumouksellisen taistelun avulla kukistettava ja luotava työtätekevien valta – Neuvosto-Suomi.
Eläköön työväenluokan johdolla tapahtuva vallankumous.
Eläköön Neuvosto-Suomi.

Suomen Kommunistisen Puolueen Turun piirikomitea.

Toveri: Luettuasi ensin itse, anna tämä toverillesi.
Lippua ei noteerattu seuraavan päivän Turun Sanomissa, mutta jotain oli lokakuun vallankumouksen vuosipäivän tietämissä tiedetty odottaa, sillä lehden pakinoitsija nimimerkki Vpl. aloitti pakinansa Uusi pulailmiö seuraavasti:
Se eilisiltainen polsujen suuri marssi Turun kauppatorille taisi mennä vähän niinkuin plörinäksi. Lähdimme jännittyneenä paikanpäälle vähän jälkeen klo 7, jolloin sen ison ryminän piti alkaa, mutta torilla ei ollut tavallista enempää väkeä, joitain uteliaita, jotka kävelivät nähdäkseen, kuten mekin, mutta polsuista ei hajuakaan.
9.11.1931 TS:ssa kerrottiin punalippu nostetun Kärsämäessä, mutta sen kohtalosta ei ole tietoa. Aiheuttiko poliittinen provokaatio jatkotoimia viranomaisten taholta, ei ole tiedossani. Lippu ja lentolehtinen päätyivät Turun kaupungin rakennuskonttorin insinööri-osaston haltuun, ja edelleen museoon, jonka kokoelmiin ne luetteloitiin museolöytönä vuonna 1982.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...