Viljandin museo

Pärnun ja Tarton puolivälissä sijaitseva Viljandi on vanha hansakaupunki, mutta nykyisellään varsin pieni taajama, maakuntansa Viljandimaan keskus toki. Museokin siellä on.

Näyttely alkoi alueen eläinkuntaa esittelevällä osiolla.

Hauella on virolaisella kansanperinteessä huomattava rooli "vesisutena". Tämä 122-senttinen ja 15-kiloinen vonkale pyydettiin Viljandinjärvsestä 1999 ja se on suurin harrastajan saama hauki (ammattikalastajilla lienee oma sarjansa.)

Eläimiä seurasi ihmisen esihistoria, löytöjä, hauskoja piirustuksia ja rekonstruktioita.

Rautakautinen linnavuori...

ja sen puolustaja.

 Keskiajan osuudessa...

huomattava rooli oli Viljandin ritarikuntalinnalla josta huomenna lisää.

Esineistö oli paljolti maalöytöjä, kuten meilläkin vastaavalta ajalta.

Keskajan huone kattoi uuden ajan alun Ruotsin ajan loppuun saakka. 1700- ja 1800-luvuilla elettiin osana Venäjän imperiumia.

Muun Etelä-Viron tavoin viljandi kuului Liivinmaan kuvernementtiin yhdessä Väinäjoen pohjoispuolisen Latvian kanssa. Pohjois-Viro muodosti Viron kuvernementin.

Kansankulttuuria edusti virolaisen riihituvan rekonstruktio. kansatieteilijät voivat tulkintani lytätä, mutta minulle jäi käsitys että talonpojat asuivat riihessä (rehetuba).

Viljandimaan kansanpukuja.

1800-luvun sälää...

ja yläkerrassa vielä lisää, 1900-luvun alkuun asti. Kansallinen herääminen, jännitteet toisaalta saksankielisten kanssa, toisaalta Venäjään päin.

Itsenäistyminen ja ensimmäinen tasavalta.

Toinen maailmansota.

Neuvostovuodet oli kuitattu filmeillä sekä pienoismalleilla neuvostomaataloudesta tai ainakin siitä miltä sen olisi kuulunut näyttää.

.

Naantalin kirkko

Naantalin entinen luostarikirkko hallitsee ravintoloiden täyttämän kaupunginrannan näkymää, ja on jo sellaisenaan Suomen kesän symboli.

Miten värikäs lieneekään interiööri katolisella ajalla ollut, on se nyt valkaistun luterilainen.

Muistoja katoliselta ajalta on kuitenkin muutama, kuten tämä monstranssikaappi ja kattokruunu.

Alttaritaulu on 1400-luvulta...

ja sen alla oleva ojantappurakruunulla kruunattu Kristus.

Pietà 1400-luvun jälkipuoliskolta.

Kasteallas ja piscina-kivi.

Saarnatuoli vuodelta 1622, Henrik Flemingin ja siippansa lahjoittama, ei siis ainakaan saalista 30-vuotisesta sodasta kuten usein Varsinais-Suomen kirkkojen saarnastuoleista sanotaan.

Votiivilaiva on varmaan jokaisessa rannikkopitäjän kirkossa.

Seinämaalaus reformaation ajoilta jo.

Kirkossa on myäs pienoismalli ja kartta kirkonseudusta luostariaikoina. Naantali oli kaksoisluostari, siellä oli siis sekä birgittalaisjärjestön nunnia että munkkeja.

Eteisessä saattoi valita mihin hyvään tarkoitukseen kolehtinsa antoi.

Kirkkomalla ovat tietysti sankarihaudat...

muistokivi Karjalaan jääneille vainajille...

mutta nyttemmin myös muistokivi edesmenneille naantalilaisille sotaveteraaneille ja näiden puolisoille.

Kirkossa tai kirkkomaalla käymättömätkin ovat Muumimaailmaan mennessään ehkä huomanneet kuitenkin tämän, muistomerkin munkki Jöns Buddelle, "Suomen ensimmäiselle kirjailijalle". Jonkinlaista kunnostusta kivi kyllä kaipaisi.

.

Visavuori

Pirkanmaan retki päättyi Visavuoreen, kuvanveistäjä Emil Wikströmin kotiin ja ateljeehen aloittaen jälkimmäisestä.

Ateljeessa on kipsiluonnoksina taiteilijan runsaan tuotannon teoksia. Niihin kuuuivat mm. Helsingin päärautatieaseman "kivimiehet" joiden pallot uusittiin taannoin ja joista toinen alkuperäisistä on nyt ateljeessa. Sen kyljissä esitellään taiteilijan tunnetuimpia töitä.

Takan muotoilua isnpiroi tiemmä Lontoon Tower.

Taiteilijan muotokuvatöitä talon toisessa päässä.

Terassi tai miksi tätä nyt kutsuisi. Takalla lämmitetty kuitenkin.

Yläkerrata kerrotaan sisustetun taannoin uudestaan vanhan valokuvan perusteella.

Eksentrisyys on aina ollut osa taiteilijakulttia. Wikströmillä oli ateljeessaan urut...

ja tähtitorni (sen kupoli näkyy ylimmässä kuvassa oikealla).

Ateljeessa ollut pronssivalimo on nykyään yleisökahvila. Seuraavaksi kohteena oli Wikströmien asunto.

Aulan kattoa. Missasin oppaan selityksen symboliikasta pyöriessäni kamerani kanssa.

Sisustus oli taas mitä kansallisromanttisinta, taiteilijan itse suunnittelemaa tietysti.

Isäntäparin makuuhuone.

Tämä taisi olla lastenhuone...

ja tämä vierashuone.

Piian huone, tai näkökulma siihen, toi jotenkin mieleen Vincent van Goghin huoneen Arlesissa.

Keittiön hyllyköitä. Wikströmin ranskalainen rouva ei "erämaaasunnon" emännöimisestä oikein tykännyt, mutta sinnitteli silti, vaikkei mies edes vesijohtoa rakennuttanut.

Hiiret uhkasivat suurmiehenkin ruokataloutta.

Esinetutkijan huomion herättänyt keittiöväline: paistista valunut rasva kerättiin talteen varressa olevan kupin kautta.

Kiipesimme myös talojen taakse kalliolle. Tässä näkymiä perheen asuntoon siltä puolelta.

Historiallisuuteen sopien kalliolla oli myös muinaisjäänne, lapinraunio tai parikin, en ole ihan varma oliko kyse yhdestä vai useammasta.

Kalliolla oli myös huvimaja josta avautui näkymä (lunttasin tämän taas) Vanajavedelle.

Wikströmin tyttärenpojan Kari Suomalaisen tuotantoa esiteltiin Kari-paviljongissa, mutta olisiko retkiväsymys jo vaivannut kun ei tullut ainuttakaan kuvaa otettua. Samassa paikassa olleeseen museokauppaan tuli rahaa kuitenkin tuhlattua. Visavuoren museon facebook-sivuilla on muuten usein Karin piirroksia.