Turun linnan Tapettikamari

Tämä näkymä on varmasti monelle Turun linnan kävijälle tuttu. Se on ns. huokausten sillalta, joka yhdistää suuren porrastornin pohjoissiiven juhlahuoneistoon.

Ylös juhlakerrokseen noustessa vasemmalle jäävä ovi jää helposti huomaamatta. Ovesta pääsee tilaan, jolla on kuitenkin nimi, mutta oven sisäpuolella.

Tapettikamaria arvellaan käytetyn renessanssikerroksen seinätekstiilien eli tapettien säilytykseen. Nykyisin sitä kuitenkin kutsutaan useimmiten tuolivarastoksi, ja syy on tässä (on siellä toki muutama pöytäkin).

Lisäksi siellä on kaikenlaista laitteistoa, jota tarvitaan lukuisissa juhlakerroksessa järjestettävissä konserteissa ym. tilaisuuksissa. Täältä kaikki tarvittava tarvitsee roudata vain yhdet rappuset ylemmäs.

Ja voipa sieltä löytää Leif Segerstaminkin!

Tapettivarastoon ja sieltä pois on myös toinen, huomattavasti salaisempi reitti, mutta siitä toiste.

Turun linnan Rahastokamari

Länsitornin ns. Rahastokamari on niitä tiloja, joihin pääsevät lähinnä näyttelyitä rakentavat museomestarit ja konservaattorit. Eipä satunnaisella kävijällä ole asiaa edes ovelle, sillä se sijaitsee länsipäädyn parvella, joka turvallisuussyistä ei ole yleisölle avoinna.

Mutta kun mukana on em. ammattiryhmien edustaja, aukeaa myös Rahastokamarin ovi.

Huonetilan nimi on tutuin metallikirjaimin, tällä kertaa vasta sisäpuolella.

Tässä vaiheessa on kuitenkin tuotettava pettymys. Parven kautta on pääsy viereiseen Isoon linnantupaan, jossa linnan vaihtuvat näyttelyt pääasiasiallisesti ovat, ja Rahastokamaria käytetään näyttelyrakenteiden varastona. Niinpä se näyttääkin - varastolta.

Niinpä hyllyillä on kaikkea mahdollista...

...ja katosssa vaikkapa Carin Bryggmanin suunnittelemat Ison linnantuvan kattovalaisimet.

Oviaukon tai tornin tukirakenteiden kaaria voi kuitenkin kaiken tavaran takaa bongata.

Ja mikäpä olisi museo, jolla ei olisi luurankoja kaapeissaan, tai lattialla.

.

Antiikki & Design 147 (2/2016)

Vuoden toisessa numerossa ei käydä Varsinais-Suomessa, joskin ilmestyneissä kirjoissa esitellään jo viime vuonna julkaistu turkulaistekoinen Matkaopas Suomeen, jonka osalta ei mediaa ainakaan voi unohtamisesta syyttää, ja hyvä niin. (Kerrotaan myös että kirjan alkuperäiskuvitus tuli juuri myyntiin.)

Esinemaailman osalta kannattaa mainita designryijyt sekä emaliesineet. Jälkimmäisistä ei kuitenkaan ole mainittu ryhmää, joka omissa kokoelmissamme on ruurin emaloitujen esineiden ryhmä eli kunniamerkit. (Keskiajan emaliesineistä kertovaa kirjaa käsiteltiin täällä.)

Museoista on käyty Inarin Siidassa, jonka Hannu Sinisalo on kokenut enemmänkin saamelaisen käsityön ja kulttuurin kuin saamelaisten historian museoksi, jos oikein tulkitsin. Saamenmaan historiallinen esineistö onkin paljolti muualla kuin Lapissa, esimerkiksi käyköön se, että näyttelyn noitarumpu on lainattu Tukholmasta. Pohjoismaiden museoiden saamelaisesineitä kartoitettiin taannoin, ja löytyi meiltäkin pari päähinettä. Lappi-teema jatkuu lappilaistaiteiloijoiden esittelyllä, kaikki minulle outoja, mikä kertonee uudemman taiteen ymmärryksestäni enemmän kuin Lapin taiteesta.

Suuri kuvajuttu on omistettu maaliskuun alussa uudestaan auenneelle Kansalliskirjastolle, ja siihen on haastateltu rakennusta konservoineita alan ammattilaisia. Julkisuutta Kansalliskirjasto sai äskettäin kun sen johtaja kieltäytyi valtionhallinnon säästöjen sanelemista irtisanomisista. Mainittakoon myös että Finna on Kansalliskirjaston vastuulla.