Vilivallan kappeli ja hautausmaa

Vain vähän matkan päässä Harju-Ristin kirkosta länteen on aivan tien varressa Vilivallan kappeli ja hautausmaa.

"Kappeliksi" rakennus oli tosin sisältä varsin karu ja lähinnä varastovajalta vaikuttava.

Rakennus kirkkomaalta päin.

Mutta emme olleet tulleet arvioimaan kappelin kuntoa, vaan katsomaan näitä: hautakiviä ruotsalaisin nimin ja tekstein, muistoja suurelta osin kadonneesta Aibolandin ruotsalaisyhteisöstä.

Unohdettu ja melankolinen olivat sanoja, jotka väistämättä tulivat mieleen tätä kalmistoa katsellessa.

.

Harju-Ristin kirkko

Harju-Ristin kirkko sijaitsee paikkakunnalla, jonka nimi oli aikoinaan latinaksi Crux ja saksaksi Kreuz, siis "risti". Sitä alkoivat rakentaa Padisten sistersiläisluostrain munkit 1200-1300-lukujen taitteessa.

1400-luvulla rakennettu pyöreä torni romahti 1600-luvulla ja uudelleenrakennettiin vain puoliksi!

Sisäpuolella oli remontti käynnissä.

Saarnatuoli vuodelta 1630 on mestari Tobias Heintzen työtä.

Autiolta vaikuttaneessa kirkossa kuului kuin kuuluikin työn ääniä.

Kuori alttareineen näytti olevan käyttökunnossa.

Läheisen Vihterpalun kartanon isännän Gustav von Knorringin vuonna 1852 lahjoittamat urut on valmistanut Gustav Normann.

Sisemmän oven lukko...

...ja ulomman oven kristillistä koristelua.

Kirkon yhteydessä on pieni kahvitupa, jossa meidänkin seurueemme virkistäytyi kahvilla ja pullalla.

.

Tallinnan Pyhän Mikaelin kirkko

Osallistuin viikko sitten matkalle vironruotsalaisten kotiseudulle Aibolandiin, osana Turun museokeskuksen ja Haapsalun Rannarootsin museon yhteishanketta Åboland Aiboland - Yhteyksiä meren yli.

Tutustuminen vironruotsalaiseen elämään alkoi Tallinnasta, ruotsalaisen seurakunnan Pyhän Mikaelin kirkosta (myös Tallinnan suomalaisen seurakunta pitää siellä jumalanpalveluksensa)  Se on paremmin tunnetun Nigulisten kirkon eteläpuolella, ja portti pihalle näyttää tältä.

Pyhän Johanneksen hospitaalina tunnetun entisen vaivaistalon seurakunta sai käyttöönsä suuren Pohjan sodan jälkeen 1700-luvun alussa. Kirkkona rakennus toimi toiseen maailmansotaan ja ruotsinkielisen vähemmistön joukkopakoon saakka. Kirkoksi se palasi Viron itsenäistyttyä uudelleen.

Saarnastuoli.

Alttaripäädyn seinäsyvennyksissä oli pieni näyttely kirkon vaiheista...

...ja alhaalla kryptassa laajempi kirkollisen esineistön näyttely, hieman meidän tuomiokirkkomuseomme tapaan.

Näin myös ensimmäistä kertaa vironruotsalaisten oman lipun, jossa Viron lipun valkoinen raita on korvattu Ruotsin lipun väreihin viittaavalla keltaisella.

Tallinnasta matka jatkui länteen Rannarootsimaahan, Harjumaan ja Läänemaan rannikkoseuduille.

Raportointia matkasta tulossa harvakseltaan Kaponieerin siirtyessä ilmestymisessään nyt kesäaikatauluun.