maanantai 20. toukokuuta 2013

Englannin Marco Polo

Englantilainen toimittaja-kirjailija-historioitsija Giles Milton julkaisi vuonna 1996 kirjan The Riddle and the Knight maanmiehestään Sir John Mandevillesta. Tämän väitetyistä matkoista Lähi-Itään ja Aasiaan vuosina 1322-57 antaa englanninkielinen wikipedia-artikkeli melko kriittisen kuvan, itse asiassa on kiistanalaista oliko sen nimistä kirjoittajaa olemassakaan vai oliko kyseessä pseudonyymi.

Milton rientää puolustamaan sankarinsa olemassaoloa, ja kirjan joka toinen luku koostuu arkisto- ym. tutkimuksista, jotka sen tuntuvat todistavan, ainakin Miltonille itselleen. Suoranaiseksi kliseeksi muodostuu lopetus, jossa tutkija on jo heittämäisillään toivonsa, kun esiin pulpahtaa vanhan pergamentin lauseenpätkä, joka osoittaa tämän tai tuon Mandevillea koskevan seikan todeksi.

Joka toinen luku ovat kuitenkin se mielenkiintoisin anti. Milton reissaa Konstantinopoliin, Kyprokselle, Syyriaan, Jerusalemiin ja Siinain Pyhän Katariinan luostariin, kaikki paikkoja joissa Mandeville väitti käyneensä. Syyriassa käydään varsin syrjäisilläkin kulmilla, mutta pysähdytään myös yhdessä tunnetuimmista muinaisjäänteistä, Palmyran raunioilla. Sielä hän änkeää paikalliseen museoon, vaikka lipunmyyjän mukaan telkkarista tulisi jalkapalloa. Varsinainen yllätys tulee poistuessa: kokoelmaesineitä voisi ostaa mukaan!

Tämä toi mieleeni Turun linnassa jo 1980-luvulla oleen Palmyra-näyttelyn. Museon perimätiedon mukaan kuriirimme oli joutunut todistamaan miten Turussa hellävaroin käsiteltyjä veistoksia oli niiden kotimaassa paiskeltu kuin halkoja ikään - niitähän oli joka tapauksessa vaikka miten paljon. Paljon suuremmassa vaarassa Syyrian muinaismuistot ovat nyt sodan riehuessa, Wikipedia listaa jo useita tuhoja eri puolilla maata.

Milton katsoo todistaneensa että John Mandeville -niminen henkilö oli todella olemassa ja että hän matkaili kertomanaan ajankohtana Lähi-Idässä, mutta joutuu myöntämään että matkat sitä kauemmas ovat silkkaa satua ja sepitettä, muista lähteistä kompiloituja juttuja. Keskeisimmäksi pointiksi kohoaa Mandevillen väittämä että maapallon ympäri voidaan purjehtia, ja että se olisi inspiroinut mm. Kolumbusta.

Giles Miltonin varsinainen historiallinen bestseller on maustekaupasta kertova Nathaniel's Nutmeg. Se on ollut harkinnassa petyttyäni erääseen toiseen samanaiheiseen kirjaan, mutta ei tämä oikeastaan ostohaluja kasvattanut. Miten tämä opus minulle joutui? Olin taannoin Helsingissä ja havaittuani Amos Andersonin museon olevan suljettu tiistaisin, kuljeksin läheisiin Fredrikinkadun antikvariaatteihin, tämä taisi olla niistä nimeltä Syvä Uni. 4 € hintaan sitä ei olisi saanut  edes Britannian Amazonista, jonka pennyn kirjat tekevät postikuluineen £4.03.

Museon kahvihuoneen vaihtohyllyyn taitaa päätyä tämäkin.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...