torstai 3. marraskuuta 2011

Kleopatran neula maailmansodan melskeissä


Lontoossa Thamesin rantakadulla on yksi monista Eurooppaan kautta aikain raijatuista muinaisen Egyptin obeliskeista. Sille on leikkisästi annettu nimi Kleopatran neula, vaikka se yhdessä New Yorkiin päätyneen parinsa kanssa on ajalta kaukaa ennen Kleopatraa, n. v. 1450 eKr. Ne pystytettiin alunperin Heliopolikseen, mutta siirrettiin v. 12 eKr. Aleksandriaan, Kleopatran rakennuttamaan Caesareumiin. Tämä tapahtui vasta Kleopatran kuoltua, mutta voihan asiassa jonkinlaisen yhteyden häneen nähdä.

Britit saivat obeliskin Egyptin silloiselta hallitsijalta muistoksi Napoleonista 1798 merellä ja 1801 maalla saavuttamistaan voitoista. Kiven toimittaminen Englantiin onnistui kuitenkin vasta joltistenkin meriseikkailujen jälkeen vuonna 1878. Sijoituspaikaksi tuli Thamesin ranta ja seurakseen "neula" sai kaksi tuolloin valettua pronssista sfinksiä.



Jälkimmäinen sfinksi näyttää saaneen reikiä itseensä ja näin todella onkin.


Arvet ovat ensimmäisen maailmansodan saksalaispommituksesta, kuten kyltti kertoo.


Ospreyn Campaign-sarjan kirjasessa London 1917-18: The Bomber Blitz on käsitelty vauriot aiheuttanutta tapahtumaa. Ennallistuskuva on päässyt kirjan kanteenkin:


Lontoon yli yöllä 4.-5. syyskuuta 1917 lentänyt Gotha-pommikone pudotti rantakadulle 50 kg pommin, joka surmasi ohi ajavan raitiovaunun kuljettajan ja kaksi matkustajaa. Kuten Ian Castle kirjassaan huomauttaa, muistolaatassa on pieni virhe. Kyseessä ei suinkaan ollut saksalaisten ensimmäinen pommituslento, vaan ensimmäinen yöpommitus.

Castlen kirja, samoin kuin sen sisarteos London 1914–17: The Zeppelin Menace ilmalaivojen pommitusretkistä sisältää todella pikkutarkkaa tietoa. Jokaisen pommitusretken reitti on sijoitettu kartalle, samoin se mihin pommit osuivat ja mitä tuhoja syntyi! Kuten arvata saattaa, ei näillä varhaisilla strategisilla pommituksilla juuri strategista merkitystä ollut. Lontoon puolustamiseen jouduttiin jonkin verran sijoittamaan resursseja ja sotatarviketuotanto sai joskus niiden tuotantoon vaikuttaneita osumia. Suurin "tulos" oli yli tuhanteen henkeen noussut siviiliuhrien määrä ja lopulta ehkä se, että britit havahtuivat kehittämään ilmapuolustustaan, joka sitten olikin valmiina kun vuoden 1940 pommitukset koittivat.

1 kommentti:

Dekkeri kirjoitti...

Tulin löytäneeksi nämä sivut. Hyvin mielenkiintoista luettavaa. Lähinnä 1700-luku kiinnostaa. Tuosta kuvitetut klassikot sarjakuvasta olisi kiva löytää lisää tietoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...