lauantai 1. marraskuuta 2025

Melankoliaa ja garumia Lusitaniassa

Goscinnyn ja Uderzon 1950-luvulla luoma gallialaiskylä kuvasi tuolloin vain vuosikymmenen takaista miehitettyä Ranskaa, ja ranskalaisten vastarintaa miehittäjiä kohtaan. Sittemmin vastarintataistelijoiden avuksi on riennetty myös muualle päin antiikin maailmaa: Britanniaan, Korsikaan, Hispaniaan, Belgiaan, Skotlantiin... ja nyt Lusitaniaan, antiikin ajan Portugaliin.

Avunpyytäjä saapuu meritse kuin Kleopatra-tarinassa, kylän rantaan foinikialaisen Epidemaisin kaleerissa, ja käy ilmi, että lusitanialainen Kaikonpièles oli aikoinaan ollut orjana rakentamassa Jumaltenrantaa. Nyt pulassa on hapankalakastikkeen garumin pientuottaja Viilailès, jonka kilpaileva suuryritys Garum Lupuksen (sudenpääkuviolla varustetuista amforoistaan tuttu jo albumista Kilpa-ajo halki Italian) kiero roomalaisjohtaja on väärin syytöksin toimittanut tyrmään.

Stereotypioilla vitsailu tietää Lusitaniassa turskansyöntiä ja loputonta kaihomieltä (saudade) melankolisine lauluineen ja pessimistisine repliikkeineen. Melkeinpä tulee mieleen, että Asterix ja Obelix olisivat voineet kohdata saman mentaliteetin fennien maassa... Anakronistista huumoria revitään mm. Essão-huoltoasemasta ja Lissabonin kuuluisasta keltaisen ratikan linjasta XXVIII, Mainostoimiston latinaa vilisevä cerebrum-riihi Garum Lupusta ylistävien sloganusten luomiseksi ei tarkemmin ajatellen ehkä ollut kauhean kaukana siitä miten romaaniset kielet syntyivät Rooman vallan ajan kaksikielisyyden kautta. Kipeimpänä viittauksena nykyhetkeen ovat superrikkaat orgioissaan laivalla (viittaus Epsteinin saareen?) kehuskelemassa työläisten riistolla halpatuotantomaissa.

Olisipon (Lissabonin) tyrmässä viruva Viilailès on paitsi saatava vapaaksi, myös puhdistettava syytteistä Caesarin myrkytysyritykseen. Tämän vuoksi A ja O joutuvat turvautumaan juoneen, jota ei ennen ole nähtykään (ellei legioonalaisen haarniskaan pukeutumista lasketa), nimittäin pukeutumaan valeasuun. Lusitaniassa se merkitsee asua, joka oli tuttu jo Hispaniasta: liivit, leveä vyö, housut - ja mustaksi värjätyt viikset ja tukka, mikä saa Asterixin näyttämään, anteeksi vain, Super Marion hahmolta!

Näinkin kauan jatkunut ja jo sukupolven vaihdoksen kokenut sarjakuvasaaga sisältää väistämättä viittauksia historiaansa. Matkailuvaunussaan etelään suuntaavia gallialaisturisteja nähtiin jo ainakin albumeissa Asterix ja lyö vetoa ja Asterix Hispaniassa, ja kun Olisipossa on vieri vieressä turskaa ja fajanssia myyviä liikkeitä, muistaa lukija oitis, miten albumin Asterix ja kadonnut kilpi Gergoviassa kaikissa kaupoissa myytiin viiniä ja hiiltä. 

Vaan kaikki hauska loppuu aikanaan, ja tällä kertaa tarina huipentuu em. rahaylimystön juhliin, joihin myös Caesar osallistuu. Konnien metkut paljastetaan in vino veritas -juonella, ja perinteiseen tapaan Caesar jakaa syyllisille tuomiot, syyttömät vapautetaan, ja gallit voivat palata kyläänsä loppujuhliin. Ja kas, puussa johon Trubadurix on suukapuloituna sidottu, voi nähdä myös kolme perinteistä lusitanialais/portugalilaista fajanssilaattaa.

Koska kylä- ja matkailutarinat tuntuvat vuorottelevan, lienee 2027 luvassa taas kotikylään sijoittuva tarina. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...