Turun 750-vuotisjuhla oli lähestymässä, joten kaupungin syntyä puitiin tässäkin julkaisussa, Pentti Koivusen artikkelissa Koroisten keskiaikaisen rahalöydöt. Kyseessä on todellakin löytöluettelo raha rahalta, osa myös (valitettavan suttuisin) mustavalkokuvin. Keskiaikaisia rahoja löytyi Koroisten kaivauksilta 1900-luvun vaihteessa kaikkiaan 287. Ennen 1290-lukua rahat ovat voittopuolisesti Gotlannista ja Baltiasta, siitä eteenpäin manner-Ruotsista.
Koivunen tulkitsee Koroistenniemen tulleen kirkolliseksi keskukseksi todellakin vasta 1229 tienoilla, jolloin sen ensimmäinen kirkko ja piispan asinrakennus kasrai rakennettiin. 1270-luvulla kirkkoa laajennettiin ja piispalle rakennettiin suurempi, nykyään palatsiksi kutsuttu rakennus. Piispanistuin siirtyi Turkuun 1300, mutta vuoden 1318 Turun ja sen kirkon hävitys pakotti kirkollisen toiminnan taas joksikin aikaa takaisin Koroisiin. Loppu tuli vasta 1396, kun vitaliaanit panivat koko paikan päreiksi.
Olen itsekin pidellyt noita Koroisten rahoja käsissäni, ja tehnyt niistä postauksenkin. Sittemmin kuva Koroisten vaiheista on täydentynyt, uusin julkaisu on vuodelta 2018.
Vuosijulkaisun kannessa on kuva silloisen seurahuoneen sisäänkäynnin puoleiselta sivulta v. 1863, ja viittaa Åsa Ringbomin artikkeliin Turun seurahuoneen - Nykyisen kaupungintalon historian ensimmäiset vuosikymmenet. Ruotsin vallan lopulla Turun hienoin juhlatila oli ollut Seipellin sali nykyisellä Vähätorilla. Mutta parempaa kaivattiin, ja vallan vaihduttua 1809 päätettiin jo seuraavana vuonna perustaa osakeyhtiö seurahuoneen rakentamiseksi. Myös Venäjän valtaapitävät toivoivat hyviä suhteita paikalliseen eliittiin, olivathan Napoleonin sodat vielä käynnissä ja suurin yhteenotto vasta tulossa. Seurahuome valmistuikin Venäjän sotaretken vuonna 1812, marraskuussa Berezinan taistelun aikoihin.
Charles Bassilla oli esikuvanaan Akatemiatalo, jonka pelkistettyä uusklassismia seurahuone jäjitteli keskirisaliittiaan myöten. Sisääntuloaula on myös samankaltainen Akatemiatalon pohjoispuolisen aulan kanssa. Talon itäpääty ei ole suorassa kulmassa muuhun rakennukseen nähden, vaan
rakennettiin enemmän Aurakadun suuntaiseksi, asia jota en ainakaan itse
katutasolla ollut tähän asti hoksannut, mutta ilmakuvastakin sen selvästi näkee.
Alakerta oli varattu vuokrattavalle ravintolatoiminnalle. Yläkerran sydän oli suuri tanssisali (nykyinen valtuustosali). Salin länsipuolella oli naisten seurustelutilat, itäpuolella miesten biljardihuoneineen. Salia jatkettiin myöhemmin naisten puolelle, tämä pylväsparein muusta salista rajattu tila on nykyään varattu valtuuston istuntoja seuraavalle yleisölle ja toimittajille. Qwenselin talon tavoin muun osan tonttia täyttivät puiset talousrakennukset, ja Linnankadun puoleisen pään paviljonkeihin majoittuivat matkailijat.
Suurin tulonlähde oli ravintolatiloista saadut vuokratulot, suorastaan kiskurivuokra ravintolan tuottoon nähden. Cajsa Wahllund sai pian tarpeekseen, ja pari muuta yrittäjää teki konkurssin. Toiseksi suurin tulonlähde olivat maksulliset assemblét, tanssitilaisuudet, jota pidettiin 8-10 kappaletta kaudessa. Seurapiiriin kuuluvien herrojen odotettiin lunastavan kausikortin. Akatemian opiskelijat voivat ostaa yhden lipun ja käydä vuorotellen. Venäläisen varuskunnan upseereille ja hotellivieraille myytiin edullisia yksittäislippuja.
Myös muita juhlia oli paljon, mm. joka sunnuntai-ilta, ja olipa kerran vuodessa köyhäinassemblékin, jonka tulot menivät säätyläisiin kuuluneiden "kainojen köyhien" hyväksi. Ainakin kaksi kertaa kaudessa oli myös naamiaiset, erityisen riehakkaat kemut, joiden jälkeen haeskeltiin sanomalehti-ilmoituksilla kadonneita vaatekappaleita ja jalkineita. Aikakauteen osuivat myös hovioikeuden 200-vuotisjuhlat 1823, ja varsinainen kohokohta oli Aleksanteri I:n vierailu syyskuussa 1819. Juhlivasta Turusta lisää täällä.
Edes hallituskonseljin siirtyminen Helsinkiin (ja Turun pääkaupunkiuden päättyminen) ei hiljentänyt tanssinjytkettä, mutta loppu sille tuli 1827. Tulipalo pysähtyi tällä suunnalla Aurakatuun ja Seurahuone säästyi, mutta sai nyt toimia kaikkien oikeusasteiden väistötilana. Eämä jatkui jälleenrakennuksen jälkeen. Linnankadun varren paviljongit purettiin kadun leventämisen alta 1843. Muutkin puurakennukset ovat kadonneet, ja niiden tilalle tontin länsireunalle rakennettiin kivitalot 1861. Hotelli Phoenixin noustua kilpailijaksi seurahuoneyhtiö myi talonsa raatihuoneeksi Turun kaupungillle 1878. 1880-luvulla rakennuksen ulkonäkö uudistettiin muodissa olleeseen uusrenessanssityyliin. Viime syksynä aloitettiin peruskorjaus, joka jatkuu syksyyn 2028 asti.
Seurahuoneita perustettiin Turun esimerkin innoittamana useisiin Etelä-Suomen kaupunkeihin, joskin vain Porvoon seurahuone jäljitteli Turkua myös ulkoasultaan.
Vuosikertomusten jälkeenjääneisyyttä kirittiin kiinni julkaisemalla tässä numerossa sekä vuosien 1975 että 1976 kertomukset. Jälkimmäisenä vuonna koettiin yksi koko museon historian kohokohdista, kuningatar Elisabeth II:n vierailu Luostarinmäellä ja illalliset Turun linnassa. Mutta suorastaan käänteentekevä oli Turun kaupungin päätös ostaa museon käyttöön Kalastajankatu 4:n kiinteistö. Osa museon toimistosta ja varastoista muutettiin uusiin tiloihin 1.10.1976 - on siis 50-vuotisjuhlavuosi!
Kokoelmatilastoja:
1975 n. 1500 esinettä, viimeinen päänumero 17919
1976 n. 590 esinettä, viimeinen päänumero 18059
