Juoni on äkkiä kerrottu: orpo karjalaispoika Riku Simonpoika värväytyy Turussa kesällä 1676 Herman von Burghausenin "Karjalan mustiin rakuunoihin". Tämä nimitys tuli rykmentin lipuista: Savon jousi ja nuoli mustalla pohjalla. Vielä samana syksynä tie vie Lundin taistelukentälle, jossa Burghausenin rakuunat taistelivat jalkautettuina (eivät ratsailla kuten kirjailija oletti) ja kaatuivat Ruotsin armeijan vasemmalla sivustalla melkein viimeiseen mieheen. Tuho olisi Ruotsin aseille tullut ellei oikealla siivellä taistelevalle kuninkaalle (Kaarle XI) olisi toimitettu tietoa tilanteesta. Ruotsinkielisen wikiartikkelin mukaan viestin vei itse Erik Dahlberg, mutta tässä versiossa asialla oli tietysti suomalaispoika Riku!
Historiallisista henkilöistä mukana on Nils ("Niilo") Persson Groth (1631-1703) Rikun eskadroonan komentajana. Hänet aateloitiin ansioistaan taisteluissa nimellä Grotenfelt.
Pahiksena häärii mustahattuinen ja -kaapuinen (!) tanskalaisvakooja, joka on jotenkin ujuttautunut Turkuun asti, ja seuraa kätyreineen rakuunoita aina Skooneen asti kunnes jää kiinni ja saa ns. lyhyen tuomion. Ja jotta kliseekiintiö täyttyisi, pelastaa Rikun hengen matkan varrella tavatulta tytöltä saatu sormus, jota kaulassa roikkuessaan pysäyttää luodin.
Kirjan luki yhdessä illassa ja lieneekö kirjoittaminenkaan paljon kauempaa vienyt. Aikamoista huttua, ja jäin miettimään oliko nämä vanhan ajan "poikakirjat" tosiaan kaikki tällaisia? Kait lapsuuden Pertsa ja Kilu -sarja oli sentään parempi, olihan? Epäilen ettei Raudan muukaan tuotanto sen korkeammalle nouse, mutta ehkä mm. Vaasain sormus olisi hauska lukea jos sen jostain löytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti