maanantai 4. maaliskuuta 2013

Glorian antiikki 117 (2/2013)

Kannessa mainitaan prominentisti korut ja jalokivet, ja kas, Ulla Tillander-Godenhielm on jälleen julkaissut kirjan keisarillisen Pietarin koruista, Jewels from Imperial St. Petersburg. Jutun kuvituksena on Kaponieerin viimeaikaiseen sotasaalisteemaan liittyvä koru, turmaliiniriipus mahdollisesti Rudolf II:n aarrekammiosta, jonka Kustaa III lahjoitti Katariina Suurelle ja joka nyt kuuluu Venäjän valtion timanttikokoelmaan Moskovassa.

Mielenkiintoisimpia olivat jutut suomalaisten huonekalujen puulajeista ja niiden käytöstä ominaisuuksiensa mukaan, sekä Lision silkkikutomosta Firenzessä. Jälkimmäinen toimittaa kankaat Euroopan kuninkaallisiin palatseihin, kartanoihin ja museoihin.

Varsinais-Suomessa on käyty myös tätä numeroa varten, ja kohteena on ollut meiltä katsoen varsin lähellä oleva Maarian kirkko. Sen seinät on koristeltu nykykatsojan silmin varsin "primitiivisin" maalauksin, muta kuten mukana ollut (ja keskiaikaisista kirkkomaalauksista väitöskirjan tehnyt) Katja Fält selittää, niitä ei sellaisiksi välttämättä tekoaikaan ymmärretty. Oli varsin tavallista, että kirkon koristelivat rakentajat itse - heitä kutsutaankin rakentajamaalareiksi vastakohtana ammattimaalareille.

Vintage on päivän sana, ja lehti aloittaa siitä 4-osaisen sarjan, ensimmäisenä vuorossa käsilaukut, joiden varhaishistoriaa 1800-luvulla juttu myös käsittelee.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...