Se historiasta, vielä on näkemättä miten hyvin peli sitä mallintaa. Toimijoita oli 200-luvun sekasorrossa monia, mutta peli on tehty selkeästi kaksinpeliksi: vastakkain ovat Rooma ja "barbaarit", joista jälkimmäisiin kuuluvat Germanian heimot, Persia ja Palmyra, sekä mahdollisesti esiin nouseva kilpaileva roomalaiskeisari. Pelissä on vain viisi kierrosta, jokainen siis vuosikymmenen (!) mittainen, mutta kukin vuoro voinee käsittää melko paljon operaatioita, joita tehdään vuoron perään.
Kartta käsittää tuttuun tapaan Välimeren alueen, eikä sen ulkonäköön juuri satsattu ole. Näin jo lähestyvästä seniorinäkökulmasta plussaa siitä että heksit ovat reilun kokoiset. Tässä näkymä "Tonavan rintamalta". Oranssit "kilvet" ovat legioonien sijoitusruutuja.
Isohkoja ovat myös counterit, ja varsin selkeitä. "Hannunvaakunat" ovat legioonia, legioonalaiset niiden yhteydessä olevia vexillationes, joita voitiin irrottaa taistelemaan muualle valtakuntaan. Kirvestä heiluttevat kaverit ovat germaaneja, ja kuvassa on myös pari event counteria.
Tyypillisesti pelin kulku ei perustu mihinkään aikajanaan (vaatisi paljon yksityiskohtaisemmat säännöt), vaan aikakaudelle tyypillisiä tapahtumia tulee kirjaimellisesti suoraan purkista, vuorollaan vedettävien "eventtien" muodossa.
PÄIVITYS 28.3.
Hyvin pian kävi ilmi, että kyseessä on aito beer and pretzels game, strategian oppii pian kantapään kautta eikä taktisia hienouksia ole tarvis pitkään miettiä. Tässä "itärintaman" set-up.
Oranssi alue ylhäällä koostuu Kaukasuksen kolmesta pro-roomalaisesta pikkuvaltiosta, pienempi oranssi alue on pelin pelin puoluettomana aloittava Palmyra. Parthian armeija käsittää, merkillistä kyllä 8 yksikköä jalkaväkeä nimeltä gund, vaikka parthialaiset tunnettiin nimenomaan ratsuväestään. Niitä vastassa on 11 roomalaisten legioonaa, joissa kussakin paikallaan pysyvä base element + sen päällä oleva liikkuva osasto.
Lähdin rynnimään parthialaisten koko joukolla läpi roomalaisten rajavaruskuntien.
Muutaman verisen taistelun jälkeen Parthian armeija suli kokonaan Antiokian nurkilla ja siinäpä niiden panos sillä kierroksella oli.
Kartan toisessa päässä on Britannia. Mikään pakko sinne ei ole germaaneja (piktejä) sijoittaa, mutta jos ne ehtivät sitomaan Britannian kolme legioonaa ennen kuin ne ehtivät livahtamaan mannermaalle, niin aina parempi.
Pääsotanäyttämö on kuitenkin tässä, Pohjanmereltä Mustallemerelle ulottuva Reinin-Tonavan raja, jossa germaaneja vastassa on kaikkiaan 16 legioonaa roomalaisia. Roomassa on varuskuntansa, lisäksi Espanjassa ja Tunisiassa on yksi legioona kummassakin.
Ratkaisu tuli jo ensimmäisellä kierroksella. Reinin raja murtui...
...ja Rooma kukistui, päättäen pelin barbaarien voittoon.
Toisessa pelissä parthialaiset keskittyivät nakertamaan Kaukasuksen pikkumaita, ja germaanit ryhmittyivät syvemmälle metsiinsä etteivät olisi roomalaisten zoccien sitomia.
Toisen pelin ensimmäinen kierros päättyi kupista vedettyyn eventtiin. Kuten aina, vasta sääntöihin uudestaan pelin jälkeen perehtyessä kävi ilmi, että olimme unohtaneet useita sääntöjä, jotka olisivat avittaneet roomalaisia suuresti: germaanien huonompi taistelutaulukko joen yli hyökätessä, roomalaisten mahdollisuus eliminoida alueelleen tullut germaaniyksikkö "diplomatialla" heittämällä nopalla lukema 5 tai 6 (siis 1:3 mahdollisuus!) jne.
PÄIVITYS 4.4.
Eilen aloitettiin kokonaan alusta, mutta niin vain nytkin peli päättyi germaanien vallattua Rooman ensimmäisellä kierroksella. Italian kohdalla ei strategista syvyyttä juuri ole, edes Alppeja ei ole häiritsemässä! Germaanit voivat hyödyntää massaansa lähettämällä counterin toisensa perään kuluttamaan romalaisia kunnes yksi onnistuu, ja siinä se sitten onkin. Chiteissä on semmoinenkin, joka antaa 3 + nopallisen jo tuhoutuneita germaaniyksiköitä takaisin peliin (itse heitin tosin vain ykkösen, mutta toi sekin 4 uutta yksikköä, roomalaiset eivät saa kierroksen aikana kuin korkeintaan pari ratsuväkeä). Hankalalta tämä näyttää Rooman kannalta voittaa.
Vain yksi kuva tuli otettua, läntisen Välimeren alueelta, itse asiassa aika tarkoin alueelta, jolla viime syksynä risteilimme.
Vihreällä nuolella merkityt heksit ovat "kapeikkoja" (narrows), joihin barbaareilla ei ole mitään asiaa, ja mm. Englannin kanaalin tai Gibraltarin salmen yli ei ole menemistä. Toisin kuin 400-luvulla, tämän ajan kriiseissä laivasto pysyi koko ajan roomalaisten hallussa. Laivasto-osastoja Roomalla oli paitsi Välimerellä, myös Englannin kanaalissa, sekä Reinillä ja Tonavalla (jälkimmäisten roolia mallintavat säännöt roomalaisten jokiliikkeestä ja germaanien voimasuhdehuononnus joen yli hyökätessä). 200-luvulla viholliset räpelsivät veneillään vain imperiumin reunoilla, Pohjanmerellä (saksit) ja Mustallamerellä (gootit). Roomalle päti sama sääntö kuin myöhemmin Bysantille: kaiken saattoi menettää (ja hankkia takaisin) kunhan ei pääkaupunkia ja viljantuotantoalueille (edellisessä tapauksessa Tunisia ja jälkimmäisessä Krim) vievien meriteiden herruutta.
Linnoituksen voi pelissä rakentaa heksiin, jossa on asutuskeskuksia, sen vahvuus koostuu heksissä olevista kaupungeista: musta piste 1, punainen pallo 2, valkoinen ympyrä 3. Näin esim. kuvassa näkyvä Capuan, Puteolin, Napolin ja Beneventumin rypäs saa linnoitettaessa arvokseen 4. Takana oli tuolloin kaksi vuosisataa Pax Romanaa, ja linnoittamattomia ruutukaavaan rakennettuja hallintokaupunkeja oli syntynyt eri puolille valtakuntaa. Myös Rooma linnoitettiin ko. kriisin aikana ns. Aurelianuksen muurilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti