Jälkimmäinen kertookin paljon paremmin mitä on kyse: kirja on vuosi kerrallaan etenevä kertomus Borgia-suvun vaiheista vuodesta 1442 (jolloin Alonso de Borja saapuu Roomaan) vuoteen 1519 (Lucrezian kuolemaan), viimeinen luku on yhteenveto suvun vaiheista vuodesta 1520 eteenpäin.
Opus on huomattavasti parempi kuin alaotsikosta luulisi. Tiukka kronologia pitää tapahtumat paremmin kasassa kuin Hibbertin kirjassa, jossa hypittiin edestakaisin eikä aina ollut kärryillä missä vuodessa mentiin, ja tapahtuiko jokin ennen vai jälkeen edellisessä kappaleessa kerrottua. Huhut myös kerrotaan huhuina, ei tosiasioina, ja esipuheessa Hollingsworth toteaa usein unohtuvan tosiseikan: muut renessanssipaavit olivat italialaisista mahtisuvuista, joilla oli mahdollisuus kiillottaa jäsentensä kilpeä, Borgioilla espanjalaisina nousukkaina ei.
Kronikoinnin lisäksi kirjaan on pakattu aikalaissitaatteja ja kulttuurihistoriallisia detaljeja, jopa sellainenkin knoppitieto että renessanssipalatsin juhlaportaissa oli kuulemma aina pariton määrä askelmia jotta sekä nousemisen aloittamisen että perille astumisen voi tehdä oikealla jalalla.
Hulppein anti on silti aikakauden taidetta hyödyntävä kuvitus. En tiedä jos tämä täyttää coffee table bookin määritelmän, mutta järkälemäinen kuvakirjahan tässä kyseessä on. Itse kannessa on ties miten monen Borgia-kirjan kanteen päässyt Bartolomeo Veneton maalaus Flora, joka joko esittää Lucrezia Borgiaa tahi sitten ei:
Mutta, mutta... siinä missä Showtime-yhtiön Borgioissa nännit vilahtelevat vähän väliä, on Quercus Booksin graafikko joutunut jatkamaan Floran/Lucrezian pukua kainaloihin asti molemmin puolin povea. Muissa kustantamoissa asia näyttää ratkaistun rajaamalla kanteen vain Floran /Lucrezian kasvot. Renessanssitaide järkyttää vielä 500 vuoden jälkeenkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti