Pyhäinpäivän jälkeisissä tunnelmissa ja Kaisan luupostauksen innoittamana kirjoitus yhdestä Turun linnan Kuu paistaa, kuollut ajaa -näyttelymme teemoista, nimittäin siitä mitä "kuolleet kertovat". Luonnontieteelliset ja lääketieteelliset menetelmät ovat kehittyneet viime vuosina huimasti, ja ihmisen luurangosta voidaan saada selville valtava määrä informaatiota. Eletty elämä, nautittu ravinto ja kärsityt sairaudet jättävät luustoon jäljet, josta yksilön elämänkaaren kulkua voi seurata hyvinkin tarkasti, mm. hammaskiilteestä voidaan päätellä ihmisen synnyinseutu.
Ison linnantuvan näyttelyssä esiin on nostettu kaksi esimerkkitapausta. Ensimmäinen on suoraan linnasta, esilinnan pihalle n. 1500-luvun alussa haudattu miehen luuranko, yksi neljästä löydetystä. Mikään hautausmaa ei piha tietenkään ollut, sinne on haudattu vain kun on ollut pakko, siis piiritystilanteessa. Mies on ollut kuollessaaan 30-vuotias ja 165 cm pituinen. Erityisen kiinnostavaa on se, että hän on sairastanut luiden synnynnäistä liikakasvua, perinnöllistä sairautta, jota edelleen esiintyy Varsinais-Suomessa.
Toinen keissi ovat Julinin tontilta, Pyhän hengen kirkon hautausmaalta Turun keskustasta esiin kaivetut 650 vainajaa. Näistä 416:n luumateriaali riitti ikä- ja sukupuolenmäärityksen tekemiseen. 1580- ja 1650-lukujen välillä haudatuista ihmisistä n. neljännes oli kuollut lapsina ja toinen neljännes alle 25-vuotiaina, mikä kertoo aika karua kieltä aikakauden elinaikaodotteesta. Tuon ajan turkulaismiesten keskipituus oli 166 cm ja -naisten 160 cm. Hampaat olivat kuluneita, mutta kariesta esiintyi harvoin - ravinto oli runsaskuituista (paljon pureskelua vaativaa), mutta vähäsokerista. On kuitenkin muistettava että ko. hautausmaahan haudattin kaupungin köyhempää väestönosaa.
Luut siis kertovat, mutta saavatko ne siihen tilaisuuden? Ihmisjäänteiden käytöllä tieteellisessä tutkimuksessa on omat eettiset ongelmansa, joista Suomessa on esimerkkinä Kaisan mainitsema kolttasaamelaisten kallojen uudelleenhautaus. Englannin Yorkissa esiinkaivetut keskiaikaiset juutalaisvainajien jäännökset haudattiin uudelleen juutalaisyhteidön pyynnöstä jo ennen tutkimusten valmistumista. Egyptissä arkeologeilla on lupa kaivaa vain islamia edeltäneen aikakauden hautoja. Näyttää siis siltä, että sensitiivisyys ihmisluiden osalta riippuu siitä, millainen sidos niillä on nykyään olemassa oleviin yhteisöihin.
Yhden esimerkin voisin kertoa oman työni puitteista. Turun Terveydenhuoltomuseon kokoelmiin kuului aikoinaan opetusmateriaalina palvellut luuranko, jonka kerrottiin olleen "1900-luvun alussa ilotalon tulipalossa kuolleen prostituoidun". Mikään arkistotutkimus ei perimätietoa kuitenkaan vahvistanut eikä vainajan henkilöllisyys koskaan selvinnyt. Pitkän harkinnan jälkeen luuranko lopulta tuhkattiin ja siunattiin hautaan nimettömänä.
Kuvan pääkallo on puolestaan kuulunut turkulaisen koulun opetusvälineistöön ja saatu museon kokoelmiin 1977. Kuukauden esineenä kallo oli heinäkuussa 2010, sitä käsittelevän tekstin löytää täältä.
Kuu paistaa, kuollut ajaa -näyttely esillä Turun linnassa 25.3.2012 saakka.
Kuva: TMK
1 kommentti:
Kiitos tästä katsauksesta ja linkityksestä blogiini! Kuten varmaan arvaatkin, en ole näyttelyänne nähnyt.
Blogissani olen aiemmin aihetta sivuten kirjoittanut työpajasta, jossa käsiteltiin ihmisten luita, suhtautumisesta 1800-luvun kallokeräilijään sekä avautuista haudoista Eurassa ja muissakin kirkoissa.
Lähetä kommentti