Opastus alkoi animaatiolla Tallinnan ja sen puolustusrakennelmien historiasta.
Yleisölle auki on Inkerin bastionin käytävä vanhankaupungin eteläpuolella.
Matka jatkui käytävää jossa esiteltiin eri kulttuurien ajanlaskuja.
Portaat alas syvyyksiin ja vastassa oli itse Pietari Suuri, jonka aikana Tallinna siirtyi Ruotsilta Venäjälle. Oikealla olisi ollu tulevaisuus, itse asiassa käytävä joka johtaa Ruotsin bastioniin joka edelleen on suljettu, ja suojeltujen lepakoiden ja hämähäkkien valtakuntaa.
Lähdimme siis vasemmalla, jossa kuljettiin nykyajasta kohti menneisyyttä. Neuvostoliiton romahdettua tunneleissa asui kodittomia.
Neuvostoajan lopulla ne olivat puolestaan punkkareiden piilopaikkoja. Täällä punk oli kapinaa aivan toisella tavalla kuin lännessä. Punkkarit repivät alas punalippuja ja haastoivat järjestelmän jo pelkällä olemasssaolollaan.
Kylmän sodan aikana käytävät palvelivat väestönsuojana ydinsodan varalta. Esillä oli suojautumiseen tarviitavia pukuja ja laitteita. Lapsen vieressä vauvoille tarkoitettu suoja.
Virkailijatar valvoo tilannetta.
Tositoimiin väestönsuojana käytävät joutuivat toisessa maailmansodassa. Paikassa pyöri myös filmi maaliskuun 1944 tuhoisista pommituksista. Kaupunki oli tuolloin saksalaisten hallussa ja pommittajina neuvostoilmavoimat. Niiden yritys tuhota Helsinki oli epäonnistunut edellisessä kuussa, mutta tallinnalaisilla ei ollut yhtä hyvä onni. Varsinkin vanhankaupungin eteläosa kärsi tuhoja.
Sotienvälisenä aikana Virossa kuten muuallakin Euroopassa pelättiin seuraavan sodan olevan kaasusota, ja väestönsuojelu varautui siihen. Sinappikaasu sai vironkielisen nimensä ipriidi Ypresin/Ieperin taistelujen mukaan.
Sitten harpattiin jo vanhempiin aikoihin. Katariina Suuren kanssa hakakuksiin joutunut kirkonmies virui täällä aikoinaan vankina.
Ja alemmas, aina Ruotsin vallan aikoihin asti.
Rakennustekniikan esittelyä. Linnoitusta ei louhittu kallioon kuten Luxemburgin kasematteja, vaan käytävät muurattiin avomaalle ja peitettiin valtavin maamassoin.
Alkuperäinen ilmanvaihtoaukko.
"Yleisavain" linnoitusten ovien avaamiseen oli petardi. Ruutipanos tuettiin vasten porttia, sutytettiin tulilanka ja kipaistiin suojaan toivoen parasta.
Tallinnan kuten monet muunkin Ruotsin suurvalta-ajan linnoitteet suunnitteli Erik Dahlberg, joka lienee monille tuttu Peter Englundin kirjoista Suuren sodan vuodet ja Voittamaton.
Käytävän lopussa sijaitsi vielä Tallinnan kaupunginmuseon kiviveistoskokoelma, mutta se on oman postauksensa aihe joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti