perjantai 23. elokuuta 2019

Piikkiön kirkko

Piikkiön kirkko ei kivisyydestään huolimatta ole keskiaikainen, vaan 1700-luvun puolivälissä rakennettu, perimätiedon mukaan paljolti Kuusiston piispanlinnan kivistä.


Läsnipäädyn kirjaimet saattavat viitata Pyhään Nikolaukseen (Sanctus Nikolaus), joka ehkä oli katolisen ajan kirkon nimikkkopyhimys.


1700-luvun sisustus on pääosin säilynyt. Kirkko on yksilaivainen ja sen sisäkattona on puinen tynnyriholvi.


Huikea alttarirakennelma on Gustaf Lucanderin, Johan Zervitskyn ja Gabriel Malmbergin yhteistyötä. Mallina kerrotaan olleen tuolloin Turun tuomiokirkon alttari, joka siis tuhoutui Turun palossa 1827.


Kirkon takaosan lehtereiden maalaukset on tehnyt Mats Björkegren vuonna 1765. Sen sijaan 1960-luvun malliltaan moderneja urkuja oltiin juuri korvaamassaa uusvanhaan tyyliin toteutetuilla.


Saarnatuoli on puuseppä Samuel Lundanin työ vuodelta 1763, Maalaukset mats Björkegrenin vuodelta 1765, siis samalta ajalta kuin parvenkin kuvat. Vasta täällä minulle valkeni että saarnastuolin yläpuolella olevaa rakennelmaa sanotaan kaikukatokseksi - onko sillä siis akustista  merkitystä?


Aiemman kirkon hautajaisvaakunoista on säilynyt neljä. Linnunpään kartanon omistajan Klaus Fogelhufvudin vaakuna on vuodelta 1681...


ja erään suvun toisen jäsenen vuodelta 1647.


Mikael Tuomaanpoika Anckarfjäll haudattiin 1657...


ja Pussilan kartanon herra Hannu Starck 1674.


Ja sitten ne klassikot. Votiililaivan mallina on täällä ollut selvästi uudemman tyyppinen rahtilaiva Margareta.


Kaappikellon on lahjoittanut Finbyn kartanon omistaja Gabriel Justus Foeder vuonna 1801.


Erikoisin muisto on sakariston oven yläpuolella: Aleksanteri II:n patsaan paljastuksen kunniaksi 1894 lyödylle muistorahalle on rakennettu oma teline. Kenties jollain seurakuntalaisella oli tekemistä patsashankkeen kanssa, arveli opastamassa ollut nainen.


Kuuluisa "Piikkiön puujumala", keskiaikainen piispaa esittävä veistos on sen sijaan jo kauan ollut Turun museokeskuksen kokoelmissa ja esillä Turun linnassa Sturenkirkossa.

Kirkkomaalla on Pussilan kartanon sukuhaudaksi rakennettu kappeli vuodelta 1819.


Kävipä vielä ilmi että Maarian tavoin Piikkiökin oli Pietari Kalmin palkkatilana (Turun akatemian virat rahoitettiin tällä tavoin) ja että hän perusti kirkon pohjoispuolella olevaan pappilaan puutarhan joka edelleen on jäljellä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...