keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Mont-Saint-Michel (2)

Länsiterassi on kovasti väljä, syynä se, että 1700-luvulla tulipalon jälkeen kirkon seitsemästä holvivälistä purettiin kolme eli se lyheni aika reippaasti. Vasemmalla pilkottava munkkien nukkumasali, dormitorio, menetti 2/3 pituudestaan. Kirkon muuhun kokonaisuuteen yhteensopimaton uusklassisen fasadi valmistui 1780.


Kirkon päälaiva on romaanista...


ja kuori goottilaista tyyliä. Kuorin päivittäminen uudempaan tyyliin tuli ajankohtaiseksi sen romahdettua 1400-luvun alussa.


Kirkon pohjoipuolella on luostaripiha, ehkä koko saaren kaunein paikka. Munkit tekivät kaiken joukolla, mutta luostaripihalla saattoi käyskennellä yksin omien ajatustensa kanssa, hurskaita toki miettien.


Limittäin asetetuista pylväistä tuli jotenkin "alhambramainen" vaikutelma.


Itäpuolella näkyivät ruokasalin ikkunat, ja sen alapuolella olevan ritarisalin savupiiput.


Ruokasalissa eli refektoriossa kaikui oppaiden selostus ja kävijöiden hälinä, mutta benediktiinimunkit ruokailivat siellä aikoinaan hiljaisuuden vallitessa. Jos jotain asiaa oli, se ilmoitettiin käsimerkein.


Ainoa puhe tuli täältä. Kukin veli luki vuorollaan pulpetista niiden pyhimysten elämästä joiden muistojuhlaa sinä päivänä vietettiin. Akustiikan kerrotaan seinän pylväiden muotoilun vuoksi olevan erinomainen.


Refektorin alapuolela sijaitsi vierassali tai oikeammin ritarisali, sillä se oli tarkoitettu vain kaikkein korkea-arvoisemmille pyhiinvaeltajille. Saarella nähtiin Ranskan kuninkaitakin.


Länsipäädyn valtavissa takoissa (näimme niiden savupiiput kolme kuvaa aiemmin) paistettiin lihaa ylhäisssyntyisille vieraille. Munkit - ja rahvas - saivat tyytyä vaatimattomampiin aterioihin.

.

2 kommenttia:

Hurmioitunut kirjoitti...

Taas olisi taidehistorioitsijalle vaikka mitä ihasteltavaa. Monta tyyliä yhteen limitettynä. Fasadi näyttää kuin olisi ikävästi ruosteessa...

Kari Hintsala kirjoitti...

Se on jäkälää. Yhdessä matkaoppaassa sanottiin sen "pehmentävän" vaikutelmaa. Voi kyllä pehmentää myös itse seinää. Mikään kasvusto ei kai pitkän päälle kovin hyväksi rakennukselle ole? Tuota keltaista jäkälää, mitä lajia sitten onkaan, näkyi siellä paljonkin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...