Nostolaite 1800-luvulta alhaalta käsin nähtynä.
Geokätkökin löydettiin.
Kyläläisillä on myös oma seurakuntakirkko hautausmaineen.
Ja kun kerran laskuvesi oli, lähdimme varoituksista (juoksuhiekkaa!) huolimatta kiertämään saarta myötäpäivään. Tässä Gabrielin torni.
Pohjoisrannalla on Pyhälle Aubertille, luostarin perustajalle, omistettu kappeli.
Kappelista hieman eteenpäin oli Pyhän Aubertin lähde.
Sitten tultiinkin taas muurien juurelle, näkyvissä Boucletorni tai pikemmin bastioni.
Etualalla Bassetorni, taaempana Vapaudentorni.
Loppumatkasta ei kuvia ehtinyt ottaa. Merenpohjan muta alkoi muuttua aina vain upottavammaksi ja yritimme loikkia eteenpäin siihen uppoamatta miten vain voimme. Jos Omahan rannalla hiekka olikin kantanut vaikka panssarivaunuja, täällä siihen olisi uponnut kokonainen armeija. Kantavalle maalle päästyä saattoi kuvata loput muurista. Oikealta lukien Vapaudentorni, Arkaditorni ja Kuninkaantorni.
No, itse asiassa olimme nähneet ranskalaisia koululuokkia kauempana vuoroveden paljastamalla alueella, hihkuen innoissaan biologian (?) tehtäviensä parissa.
Pointti oli siinä että ranskalaismukulat olivat hiekalla kengittä ja sukitta, shortseissaan. Maihin tultuaan he pesivät säärensä vesihanan alla. Meidän lenkkariemme pohjissa oli tonni mutaa, mutta keksimme alkaa hieroa sitä katukiveystä vasten vedessä joka juoksi ranskalaislasten juoksuttamasta vesihanasta. Ihme kyllä ne lopulta enimmin puhtaaksi tulivat, mutta vieläkin taitaa omieni pinnassa olla häivähdys Mont-Saint-Michelin hiekkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti