torstai 22. lokakuuta 2015

Mont-Saint-Michel (3)

Vierassali ei kuulunut luostarin suljettuun, vain munkeille varattuun osaan. Saliin ja sieltä pois pääsi leveitä portaita joita kierros jatkui hetkeksi pois La Merveillestä...


kuorin alla olevaan kryptaan, joka toimi läpikulkutilana vähän joka puolelle, mm. oikeusistuinsaliin. Tuomiotaan joutui odottamaan kryptan jyhkeiden pilareiden juurella.


Ikkunoiden penkitkin todistivat että oltiin maallisessa tilassa, niitä ei kirkollisissa tiloissa ole.


Matka jatkui aikoinaan munkkien hautapaikkana toimineeseen ossuaarioon. Nyt siellä on v. 1820 tietämistä peräisin oleva nostolaite vankilan muonan ylösnostamiseen. Samanlaisia lienee kuitenkin käytetty jo luostaria rakennettaessa.



Ossuaarion vieressä sijaitsevan Saint Etiennen (Pyhän Tapanin) kappelin arvellaan toimineen luostarin siunauskappelina.


Tätä tilaa kutsutaan nimellä promenoir viitaten sihen että se olisi ajanut luostaripihan virkaa ennen La Merveillen valmistumista. Varmaa tietoa ei ole, se on voinut palvella melkein minkälaisena tilana hyvänsä.


Sitten palattiinkin taas La Merveilleen, ja tilaan jota uudempina aikoina on kutsuttu ritarisaliksi (Salle des Chevaliers), mutta mitä ilmeisimmin se on ollut luostarin kirjasto ja scriptorium. Huone on pidetty kuivana ja lämpimänä pohjoisseinän takoilla. Samalla seinällä ovat myös käymälät helpotukseksi päivät pitkät kirjojensa ääressä istuneille munkeille.




Alimmassa kerroksessa oli ollut köyhimmille pyhiinvaeltajille tarkoitettu tila. Se palvelee nykyään museokauppana.


.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...