Naantalin kirkossa vieraillaan 40-kiloista tutkimus- ja dokumentaatiosettiään raahaavan Visa Immosen mukana. Teemana on tietysti Immosen kesällä julkaistu kirja Suomen jalometalliesineistä vuosina 1200-1600. Kunnon jännityskertomuksen tavoin Immonen tekee löydön: Jöns Budden kadonneeksi luultu keskiaikainen ehtoollismalja on sittenkin olemassa, muotoaan vain kovasti muuttaneena.
Englannissa on käyty William Morrisin maaseutukodissa Kelmscott Manorissa. Morris oli Arts and Crafts -liikkeen perustajia, sehän innoitti monin eri nimin tunnettua suunatsuta joka meillä tunnetaan nimellä jugend. Taustana oli teollinen vallankumous, joka alkoi ensimmäisenä Englannissa ja ehti tuhota käsityötaidot niin perusteellisesti että Morris kumppaneineen joutui niitä elvyttämään. Tässä mentiin aina keskiaikaan asti, olihan tuo epookki romantiikan vaikutuksesta suosiossa koko vuosisadam. Morris tunnetaan mm. tapeteistaan, joiden kuosit nyt lehteä selatessa vaikuttivat melkoisen levottomilta.
Kari-Paavo Kokki on kirjoittanut muistokirjoituksen Arabian tuotannolle, ja kysyy olisiko mahdollista että Sevres'n tuotanto noin vain siirrettäisiin pois Ranskasta. Hyvä kysymys.
Murheellisen teeman jatkoski sopi hyvin artikkeli viktoriaanisen ajan (1800-luvun) surukoruista. Niissä musta kivihiili eli gagaatti pääsi oikeuksiinsa. Surua ilmaistiin myös mustiksi emaloiduilla medaljongeilla ja sormuksilla, mutta valkoisia helmiä käytettiin lapsen kuoleman yhteydessä. Mustaa puka surun merkkinä saatettiin käyttää parikin vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti