keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kaarlensilta

Prahan yksi kulta-ajoista oli keisari Kaarle IV:n hallituskausi 1300-luvulta. Siltä ajalta on myös kaupungin vanhin ja kuuluisin silta, Kaarlensilta, aiemmilta nimiltään Kivisilta ja Prahan silta. Sen molemmissa päissä on torni, tässä länsipään.


Näkymä Pieneltä Puolelta Vanhaankaupunkiin päin.


Yli puolikilometrinen silta kulkee länsipäästään myös pitkälti maan yllä, mukaan lukien Kampa-saari, jonka erottaa Pienestä Puolesta Myllynkouru.



Itse silta on koristeltu lukuisilla veistoksilla, suurelta osin ne ovat peräisin 1600-1700-luvuilta ja käytännössä kaikki katolisia pyhimyksiä, kuten tässä esimerkissä. Typillinen on myös viereinen myyntiteline, silta on täynnään katutaiteilijoita.


Koskettamalla jokeen heitettävää Pyhää Nepomukia palaa vielä joskus Prahaan.


Kuten jo todettiin, sillan molemmissa päissä on samankaltainen torni. Kuva itäpään tornista kertoo millainen vilske sillalla päiväsaikaan on.


Itäpäässä silta päätyy aukioon, jossa vasemmalla P. Franciscus Assisilaisen kirkko, keskellä Vapahtajan kirkko, osa katolista Klementinum-yliopistoa. Huomionarvoinen on myös Itävallan kotka oikeanpuoleisen rakennuksen kulmassa.


Vielä yksi näkymä tornista selityksin...


ja ilman, kohti Pientä Puolta ja Hradcanya...


ja kierros jatkuu Vanhankaupungin aukiolle.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...