tiistai 2. elokuuta 2016

Arkeologia nyt 2016

Turun Maakuntamuseon ystävien arkeologian jaoston julkaisema Arkeologia nyt on ilmestynyt joskus useamminkin, mutta enää vain kerran vuodessa. Tämän vuoden numeron nappasin mukaani vuoden 2015 kenttätöiden esittelytilaisuudesta viime keväänä.

Liisa Mäkelän kertomus harrastelija-arkeologin urastaan yhdistettynä Juha Ruohosen kuvaukseen Ravattulan Ristimäen helminauhalöydöstä saa minut tässä ja nyt tunnustamaan että aikomukseni vielä tässä kuussa on kokeilla arkeologian harrastamista Ristimäen yleisökaivauksilla. Älkää tuomitko ennen kuin näette.

Sonja Hukantaival on kirjoittanut kansanuskon arkeologiasta, ja kahdesta löydöstä jotka sinänsä olivat minulle ennestään tuttuja, Turun tuomiokirkon sammakkoarkusta ja Gadolinin talon jäniksenluista. Mutta sitä en ollut tiennyt että sammakkoarkun on tulkittu olleen defensiivistä magiaa, vieläpä todella järeää: sen tarkoitus oli kimmota kirous takaisin noitaan ja jopa surmata tämä.

Kreetta Lesellin Tamperelaisten muinaismuistojen adoptointikäytönnön esittelyn jälkeen Esa Laukkanen kertoo ettei Kuhankuono, tuo seisemän pitäjän rajakivi, ilmeisesti aina ole ollut nykyisellä paikallaan.

Janne Rantanen kertoilee minulle taas kerran ennestään tuntemattomasta muinaiskohteesta, Mynämäen Vallaisten linnavuoresta. Paikasta on löytynyt merkkejä pajan toiminnatsa sekä rautakautista keramiikkaa, mutta selkeistä puolustusrakennelmia ei ole tavoitettu.

Loviisan vanhojen puutarhakasvien jäljillä on ollut Riikka Mustonen. Mutta mikä onkaan puutarhakasvi, sillä esim. nykyisin rikkaruohona tunnettua jauhosavikkaa on käytetty ravintokasvina jo esihistoriallisella ajalla.

Eva Gustavsson on kirjoittanut kajoamattomasta tutkimuksesta eli geofysikaalisesta prospektoinnista. Luulen ettei monikaan ole kuullut maavastusmittauksesta tai maatutkaluotauksesta, mutta kun mainitaan metallinilmaisimet, niin varmaan alkaa jo valjeta mistä on kysymys. Monet menetelmistä ovat toisiaan täydentäviä.

Pirkkalan Tursiannotkosta kirjoittaa siellä useina vuosina kaivanut Sami Raninen. Tursiannotkosta tunnetaan rautakautinen asuinpaikka, muttei minkäänlaista kalmistoa.

Lehden kannessa komeileva Ilari Aalton on kirjoittanut, kuten odottaa sopiikin, Aboa Vetuksen & Ars Novan kaivauslöydöistä vuosina 2012-2015 (monista voi lukea Ilarin blogista). Materiaalin koostumus on epäilemättä tyypillistä kaikelle kaupunkiarkeologialle: löydöistä 62 % on luita, 18 % rautaa ja loput muuta. Sirpaleina on sekä ikkuna- että juomalasia jo keskiajalta saakka eli mikään köyhä talo ei kyseessä ollut. Melkein jo käsitteeksi tulleiden kissan luurankojen lisäksi kaivauksissa löytyi myös ihmissormi - spekulaatioita sen alkuperästä tulee riittämään pitkään.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...