Saksa ehti mukaan kilpajuoksuun siirtomaista varsin myöhään ja sille jäikin lähinnä rippeitä, Afrikasta nykyiset Togo, Kamerun, Namibia sekä Tansanian, Ruandan ja Burundin muodostama Saksan Itä-Afrikka. Kiinassa Saksan lippu liehui Tsingtaon satamakaupungissa sekä koko joukolla Tyynenmeren saaria, jotka sittemmin nousivat otsikoihin toisessa maailmansodassa niiden jäätyä ensimmäisen maailmansodan seurauksena Japanin hallintaan.
Joidenkin edellämainittujen paikkojen saksalainen historian vaihe saattoi teille olla ennestään tuttu, ja ainakin sotahistorian harrastaja on selvillä siitä miten muiden kolonioiden kukistuttua ympärysvaltojen offensiiveihin, Saksan Itä-Afrikka piti puoliaan sodan loppuun asti ja antautui vasta sodan Euroopassa päätyttyä.
Päivitys:
Tämän postauksen alkuperäisessä versiossa kerrottiin kirjan tietoiskulaatikossa mainitusta yrityksestä perustaa siirtokunta Klein Curacaon saarelle, mutta asian tarkempi tutkiskelu osoitti de Quesadan joutuneen nettihuijauksen uhriksi: tieto perustui vain virheelliseen väitteeseen englanninkielisessä Wikipediassa! Asia, josta sietäisi ottaa opikseen niin Ospreyn kuin itsenikin.
1 kommentti:
Ensimmäisestä maailmansodasta puhuttaessa tosiaan unohdetaan usein, että sitä(kin) käytiin lähes kaikissa maanosissa. Saksan Itä-Afrikan sotaretki on näistä kenties tunnetuin, mutta Togossa käydyillä taisteluilla oli kenties laajimmalle ulottuva vaikutus. Saksalaiset olivat nimittäin rakentaneet pohjoistogolaisen Atakpamen kaupungin lähelle Kaminan radiolinkin, joka joidenkin lähteiden mukaan oli koko itäisen pallonpuoliskon voimakkain. Radiolinkin avulla saksalaiset pystivät koordinoimaan sotalaivojensa toimintaa Atlantilla.
Lähetä kommentti