maanantai 2. syyskuuta 2013

Hirviöitä kartoilla

Chet van Duzer on julkaissut runsaasti kuvitetun kirjasen sukupuuttoon kuolleesta lajista eli karttojen merihirviöistä, Sea Monsters on Medieval and Renaissance Maps. Vauhtia otetaan antiikista, jonka perua oli ajatus, että kaikkia maaeläimiä vastaa meressä vastaavankaltainen otus, on siis esim. merinorsuja, merileijonia ja merihevosia.

Keskiajalta säilyneet kartat ovat joko maailmankarttoja (mappamundi) rai rannikkopurjehdukseen käytettyjä portolanikarttoja. Edellisillä ei mitään käytännön tarkoitusta ollut, ne vain todistivat sivistyneisyyttä ja vaurautta. Jälkimmäisestä syystä kartat myös sisälsivät merihirviöitä tai sitten eivät, käsityönä tehtyinä ne maksoivat ekstraa.

Monet keskiajan hirviöt olivat varsin kaavamaisia, piirtäjä on luonut niitä lisäämällä kalanpyrstön milloin mihinkin otukseen (populaarikulttuurin merenneidot ovat niiden viimeinen jäänne). Renessanssitaide otti harppauksen eteenpäin tässäkin, ja kas, aivan erityisesti niin teki Suomen historiasta tutun Olaus Magnuksen Carta Marina vuodelta 1539. Ilmeisesti siihen kehitettiin kahdesta aukosta vettä suihkuttava valas, joka esiintyi myöhemmin monilla kartoilla (tässä Orteliuksen Islannin kartasta vuodelta 1598).


Samassa yhteydessä mainitaan turkulaisen Luigi de Annan oletus, että pohjoiset meret täytettiin hirviöillä eteläisempien kalastajien pelottelemiseksi, mutta vaikea sanoa moniko kalastuslaivan kippari Magnuksen karttoja näki.

Oliko hirviöillä tarkoitus pelotella? Voisi ajatella että ne kertoivat kaukaisten merien vaaroista, mutta samaiset meret koristeltiin myös laivoilla, jotka puolestaan korostivat sitä miten eurooppalaiset merenkulkijat kartoittivat ja siten valloittivat kaikki maailman meret. Kenties valas on hyvä esimerkki tähänkin. Vanhastaan suosittu oli aihe, jossa merenkulkijat nousevat valaan selkään luullen sitä saareksi, tekevät tulen ja joutuvat pulaan valaan sukeltaessa. Mutta jo 1500-luvulla alettiin kuvata relistisesti valaanpyyntiä, jolla entinen merihirviökin otettiin hyötykäyttöön. Samainen vuosisata olikin merihirviötaiteen huippukausi. Kun kaukaisetkin meret koluttiin eikä mitään valaita kummempia otuksia löytynyt, jäivät fantastiset otukset yhdessä laivojen kanssa pois merikartoilta. Eräällä tapaa niiden vaiheet korreloivat kuriositeettikabinettien kohtalon kanssa.

4 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kirjaa käsiteltiin juuri myös mainiossa BibliOdyssey-blogissa, jossa on muutamia lisäkuvapoimintoja.

Kari Hintsala kirjoitti...

Totta puhuen itse hieman petyin tähän kirjaan, olin kai odottanut että aiheesta saisi enemmänkin irti. Mutta komeita kuvia kyllä!

Mike kirjoitti...

Hauska tuo merisika. Sillä on kädet, kärsä ja torahampaat... Voisiko se olla pikemminkin mursu, joka on piirretty sanallisen kuvauksen perusteella? Vesisuihkut ovat tulleet sitten koristeena mukaan - vai ovatko pikemminkin viikset?

Kari Hintsala kirjoitti...

Sanopa se! Valaaksi sitä tosiaan sanotaan, kaiketi "vesisuihkujen" perusteella. Mutta miksi niitä on kaksi?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...