keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Glorian antiikki 115 (10/2012)

Joulunumero on tietysti taatun jouluisaa ja mikä ettei. Jouluteemoista itseäni kiinnostivat eniten 1900-luvun alun melkoisen oudot joulukortit, ajalta ennen poroja ja cocacolapukkia. Innoituksen juttuun oli antanut Harri Kalhan kirja Ihme ja kumma: Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun postikorttitaiteessa. Toinen kiintoisa aihe oli 125 vuotta täyttänyt hotelli Kämp ja sen esinemaailma. Itämaisista matoista lehti tiesi kertoa mielenkiintoista nippelitietoa. Tämäkin on esineryhmä, johon en valitettavasti oikein koskaan ole jaksanut paneutua sen kaikista ulottuvuuksista huolimatta.

Keräilyosiossa oli luupin alla museoiden ja varsinkin paikallismuseoiden ehdoton esineklassikko, rukinlapa. Niitä on meidänkin museossamme koko joukko, tietokantahaku antaa yli 100 kpl tuloksia. Olen hoitanut useampia vuosia esinelainaustoimintaa ulos museosta ja osallistunut samana aikana varsin monen oman näyttelyn tekemiseen. Sinä aikana ei kukaan ole koskaan kaivannut ensimmäistäkään rukinlapaa em. kokoelmasta. Mutta eivätpä nämä kansanomaisen käsityötaiteen edustajat kai ihan passé ole, koska lehdessä esitellynkin hinnaksi mainitaan 350 €.

2 kommenttia:

Mari Jalava kirjoitti...

Ajattelin ihan samaa tuota rukinlapa-kohtaa lukiessani. Ikinä ei ole tarvittu. Mutta...

Kari Hintsala kirjoitti...

Jaa, pitääpä päivittää sen verran että Turun linnan historian uuteen perusnäyttelyyn niitä tuli nyt esille.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...