Peli on varsin perus-Mirandaa, ehkä erikoisuutena se, että armeijan kehittyneisyydestä riippuen se voi operoida 1-3 impulssia per vuoro. Kartta jakautuu kahtia, länsipuoli kuvaa (Länsi-)Pakistanin ja Intian välistä rajaa ja itäinen tulevaa Bangladeshia kokonaisuudessaan. Tässä näyte länsikartan kaupungistuneimmalta osalta (iso osa on aavikkoa tai Kashmirin vuoristoa/jäätiköitä):
Joukko-osastot ovat divisioonia ja prikaateja. Mukana on, paitsi mainittuja valtioita, myös kasmirilaisia ja bangladeshilaisia vapaustaistelijoita, tai terroristeja, näkökulmasta riippuen.
PÄIVITYS 16.12.
[Intian ylijohdon näkemys]
Kari ja minä Arjan Singh pelasimme kolme, neljä ekaa kierrosta viime tiistaina. Suurta pakistanilaista puskua Kashmiriin (minkä hallinta oli casus belli) ei tullutkaan – Jammun tosin menetin etelästä tulleelle hyökkäykselle – sen sijaan pakit ryntäsivät suoraan itään Punjabin tasangolle. Kävi sitten niin kuin kävi historiallisesti eli intialaiset saivat koottua rivinsä, pysäyttivät pakit ja kävivät vastahyökkäykseen. Länsi-Pakistanin maavoimat ovat jonkinlaisessa hajoamistilassa. Ensimmäinen taistelu Lahoren kaupungista (epäilen nimittäin, että on tuleva lisää) käydään vielä kesken jääneellä kierroksella.
Tämä on modernia sotaa, jossa ilma-aseella on ratkaiseva merkitys. Ilmataistelutaulukko on raaka, joten lentokoneet ovat enimmäkseen vain iskeneet maajoukkoja vastaan. Intian ilmavoimat tekivät tästä viimeksi poikkeuksen ja nousivat torjumaan Pakistanin ilmavoimia: puolet Intian ilmavoimien läntiselle rintamalle sijoitetuista koneista otti ja disruptoitui! Onneksi ensilinjan hävittäjät ovat vielä toimintakuntoisia.
Itä-Pakistanissa nähtiin ihmeellinen manööveri, jossa isojen kaupunkien puolustus jätettiin vakinaiselle väelle ja puolisotilaalliset joukot rynnistivät miehittämään intialaisia pikkukaupunkeja. Manööverin johdosta ne jäivät huollotta ja disruptoituivat. Luulisi, ettei puolisotilaallisia joukkoja saisi viedä oman maan ulkopuolelle, mutten ole löytänyt moista kieltoa. Tarkemmin asiaa pohdittuani totesin, että manööveri olikin aika ovela, sillä nyt minulla on hitonmoinen työ karkottaa ne kahmimasta pisteitä Pakistanin plakkariin.
Piste-ero on nyt 32-7 = 25 mikä tarkoittaa Pakistanin national-tason voittoa (20-39). Jos en väärin muista, näin on käynyt ennenkin eli alussa Pakistan kahmii pisteet, mutta sodan pitkittyessä puntit tuppaavat kallistumaan Intian eduksi.
[Pakistanin ylijohdon näkemys]
Muutamia kuvia sotanäyttämöltä. Tässä Pakistanin armeija ja Vapaan Kashmirin taistelijat valmistautuvat rinta rinnan Jammun kaupungin vapauttamiseen.
...ja tässä Jammu jo Kashmirin omien sissiosastojen hallussa.
Valitettavasti tämän komean alun jälkeen jatkunut kulutustaistelu ei suosinut aseitamme, vaan etulinjan divisioonamme alkavat olla jo puoliintuneita.
Koska vapaustaistelijoidemme parhaat voimat oli keskitetty Jammun suunnalle, emme valitettavasti voineet tehdä Kashmirin muissa osissa paljoa alueen vapauttamiseksi.
Läntisen sotanäyttämön eteläosissa oli sen sijaan rauhallisempaa. Intialaisten harkitsema offensiivi kuivui alkuunsa potentiaalisiin huoltovaikeuksiin.
Itä-Pakistanissa Dacca pysyi tukevasti hallussamme, ja sen ilmatorjunta teki parhaansa intialaisten ilmaterrorin torjumisessa.
Vihreä = Pakistan
Valkoinen = Vapaa Kashmir (Azad Kashmir)
Ruskea = Intia
PÄIVITYS 20.12. keskiviikkona 19.12. pelatun pelin jälkeen.
[Pakistanin ylijohto tiedottaa]
Kulutustaistelu Punjabin tasangolla jatkui kiivaana. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, Intian rintama on kuitenkin romahtamaisillaan ja tie Delhiin pian auki.
Vain hieman etelämpänä puolisotilaalliset joukkomme sitovat Intian viimeiset reservit.
Aivan etelässä, Tharin aavikon takana, 1. PsPr hyökkäsi ilmavoimien tukemana Jodhpuriin.
Taistelu käytiin 1:1 voimasuhteesta ja hieman heikostihan siinä kävi. Intia lennätti sen jälkeen helikopteriprikaatin katkaisemaan panssariprikaatimme huollon, mutta ilmavoimamme tuhosivat sen täsmäiskulla keskelle aavikkoa.
PÄIVITYS 8.1. joululomalla loppuun pelatun pelin jälkeen.
[Pakistanin ylijohto tiedottaa]
Vastustajan kaluston ja elävän voiman tuhoaminen jatkui Punjabin rintamalla. Tässä kuvia, joista Intian joukkojen hupeneminen käy hyvin ilmi:
Myös Tharin aavikolla menestys olisi jatkunut, varsinkin kun Intia veti sieltä pois ainoan panssariprikaatinsa. Sota päättyi YK:n neuvottelemaan tulitaukoon, ja tasapeliin, joskin jos Pakistan olisi muistanut miehittää valtaamansa Jammun kaupungin, olisi siitä voitto napsahtanut. Peli olisi tosin jatkunut Intian viisinkertaisen ilmaylivoiman alla, joten YK:n sanelurauhaan oli ehkä sittenkin parempi suostua.
4 kommenttia:
Pakistanilla oli teoriassa parempi ilma-ase. Hävittäjäkalusto koostui lähes yksinomaan yhdysvaltalaisista F-86 Sabre - ja F-104 Starfighter -hävittäjistä ts. silloin uusinta uutta olevista koneista. Lisäksi keskittyminen pariin malliin on huollon kannalta järkevää.
Intialaisilla oli puolestaan sekalainen kokoelma eri maista peräisin olevia koneita, joista ei yksikään nopeudessa pärjännyt pakistanilaisille koneille. Mutta, mutta... Starfighter oli suunniteltu Neuvostoliiton strategisten pommikoneiden torjuntaan 40 000 jalan korkeudessa eikä tällaisia maaleja ollut tarjolla. Kävi ilmi, että koneen ominaisuudet sopivatkin huonosti maataisteluun ja matalalla käytävään ilmataisteluun.
Intialaisten mukaan Sabreilla ei mennyt juuri paremmin, vaan heidän teknisiltä ominaisuuksiltaan heikompi brittiläistä alkuperää oleva Gnat-hävittäjä sai lempinimen ”Sabren silppoaja”. Lempinimen osuvuus lienee kyseenalainen, mutta joka tapauksessa Pakistanin ilmavoimat jäivät alakynteen aika pian.
Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että Suomellakin on ollut käytössä noita Gnat-hävittäjiä. Johtuneenko erilaisesta ilmanalasta (vrt. kokemukset Brewster Buffalosta Suomessa vast. Tyynellä merellä) vai mistä, mutta Suomessa koneesta ei pidetty mm. vikaantumisherkkyytensä takia.
Brittiläisen Intian armeija koottiin pitkälti ”sotaisista” pohjoisessa asuvista kansoista, minkä seurauksena armeijan komentokielenä oli alueen yleiskieli urdu. Intian jaon jälkeen Pakistan katsoi olevansa lähempänä tätä ”sotaisaa” armeijaa juuri demografisten ja kielellisten juuriensa takia (urdulla on nykyisin 66 miljoonaa puhujaa Pakistanissa). Egoa kasvatti lisäksi entisen luoteisrajan ei ihan niin vaatimaton soturiperinne, joten intialaisia pidettiin halveksittavina kasvissyöjä-pasifisti-hindu-vellihousuina. Kun intialainen jalkaväki pysäytti ja käytännössä tuhosi Pakistanin ylpeyden 1. PsD:n Assal Uttarin taistelussa, usko omaan ylevämmyyteen kärsi kovan kolauksen.
Panssareissa oli muuten sama juttu kuin lentokoneissa. Pakistanin lukuisat Patton-vaunut (ennen kaikkea M48 Pattonit), joiden lisäksi oli mm. paranneltuja Shermaneja, näyttivät paperilla ylivoimaisilta intialaisten vaunuihin verrattuna. Intialaisilla kun enemmistö taisi olla vähemmän paranneltuja Shermaneja. Mutta... intialaisillapa oli muutamia brittiläistä alkuperää olevia Centurioneja. Kaponieerin lukijat muistanevat artikkelin lähi-idän panssaritaisteluista, joissa Centurion osoittautui ylivoimaiseksi lähes mitä tahansa muuta vaunua vastaan.
Pattonit olivat myös teknisesti monimutkaisia ja siten vikaantumisherkkiä, kun Centurionit osoittautuivat hämmästyttävän kestäviksi vaunuiksi (israelilaiset oppivat tämän Golanin kivikkoisilla kukkuloilla). Kolmas tekijä oli, että pakistanilaiset käyttivät panssareitaan kömpelömmin: suoriin hyökkäyksiin avomaastossa kaivautunutta vihollista vastaan mm. em. Assal Uttarin taistelussa.
Siinä missä ilmassa ja maalla käytiin oikeita taisteluja, merisotaa ei käyty käytännössä lainkaan. Intia ei missään nimessä halunnut laajentaa sotaa merille eikä Pakistanilla oikein ollut laivastoa. Pakistan kyllä teki iskun intialaista rannikon tutka-asemaa vastaan Dwarkan kaupungin luona, mutta kyseinen merioperaatio ei millään mittarilla kuulu tuhannen maineikkaimman meritaistelun matrikkeliin. Ainut seuraus oli kiivas keskustelu Intian parlamentissa ja laivaston budjetin kolminkertaistaminen sodan jälkeen.
Nolosti lehden kannessa olevasta Intian kartasta puuttuu kokonaan Assam.
Lähetä kommentti