Kaupunkien käsityöammattikuntien tehtävänä oli valvoa tuotteiden laatua ja taata jäsentensä toimeentulo rajoittamalla hintakilpailua. Mestarin aseman saavuttaminen vei kauan: 3-5-vuotista oppipoikakautta seurasi 3-4-vuotinen kisälliaika kisällinvaelluksineen ja viimein mestarinäytteen antaminen omalla alalla. Helppoa ei mestariksi pääseminen ollut, usein se kävi naimalla mestarinleski ja saamalla sitä kautta edesmenneen mastarinoikeudet. Ammattikunnat saivat alkunsa 1600-luvulla, ja lopullisesti ne lakkautettiin vuoden 1868 elinkeinovapauden myötä.
Ammattikuntaesineistöä on museon kokoelmiin kerätty aivan alusta (1881) saakka. Ammattikunnathan oli tuolloin vasta äskettäin lakkautettu, ja esineistöä siten runsaasti tarjolla. Turun linnassa on niitä myös ollut alusta asti esillä, yleensä omassa huoneessaan. Aivan uuden ulottuvuuden käsityöammattien esittely sai vuonna 1940 auenneen Luostarinmäen käsityöläismuseon myötä. Huoneessa on ollut esillä Luostarinmäen aluetta esittelevä pienoismalli:
Mestarinkirjoja voi saada edelleen, niihin kelpuuttaa (proosallisesti nimetty) ylempi ammattitutkinto. Muuten luulen, että vaikkapa sanasta "oltermanni" (ammattikunnanvanhin) taitaa useimmille tulla mieleen vain juustomerkki.
Kuvat: TMK/Martti Puhakka
3 kommenttia:
Minä tutustuin enemmän tähän ammattikuntatouhuun proseminaarini kautta ja oltermannit, mestarit ja tarkastusmestarit tulivat tutuiksi hopealeimojen kautta.
Ja "oltermannin viivat" varmaankin myös? :-)
Suomen kiltalaitoksen esikuvana on eittämättä ollut saksalainen kiltalaitos, jossa killan vanhimmasta on käytetty vaihtelevasti nimitystä
Ältermann, Altermann, Oldermann, Aldermann tai Eldermann. Minua ihmetyttää, kuinka yleiseen käyttöön on levinnyt nyt juustoissakin nähtävä porilainen kirjoitustapa, oikean saksalais-raumalaisen tavan Oldermanni asemesta. Panaani on etelän hetelmä, sanos porilaine. O tempora, o mores.
Raumlase oldermanni boik
Lähetä kommentti