tiistai 25. lokakuuta 2011

Notre Dame ja Seine


Siellä se vihdoin oli, Notre Dame de Paris. Pariisin katedraali sai suuren vallankumouksen aikana kirkonmiesten valtaan ja etuoikeuksiin kyrsiintyneiltä vallankumouksellisilta osakseen melkoista runtua ja lopusta teki selvää pahamaineinen Eugène Viollet-le-Duc. No ei vaiskaan, komeasti tämä gotiikan mestariteos ilta-auringossa loisteli.


Ovikaarten yläpuolella on vanhan testamentin ajan kuninkaita esittävä veistosrivi. Vallankumouksen aikana niitä luultiin Ranskan kuninkaiksi ja päät pätkittiin pois. Ovat kuulemma tallessa Clunyn museossa.

Pariisi on Ranskan sydän, ja tässä kohtaa ihan kirjaimellisesti. Kirkon edustalla on Point zéro des routes de France, "nollapiste", josta etäisyydet muualle maahan mitataan.



Miksi siihen on tapana panna kolikoita, en osaa sanoa, mutta matkailijoillahan on tapana tunkea kolikoitaan milloin mihinkin. Eräänlainen matkamuistojen hamstrauksen vastapuoli: halutaan jättää itsestä muisto paikkaan jossa on käyty, vaikkapa miten lyhytaikainen, kuten noidenkin kolikoiden osalta voisi luulla.

Missä turistit, siellä viihdyttäjät, esiintyjien takana Kaarle Suuren patsas.


Emme kiivenneet ylös katsomaan gargoileja ja khimairoja, sen sijaan tiirailimme niitä kaukoputkella.


Kirkon eteläsivustaa ja toinen valtavista ruusuikkunoista, jotka pääsevät oikeuksiinsa vain sisältäpäin katsottuna. Gotiikan rakenteet mahdollistivat suuret lasipinnat. Kapea korkea torni, kattoratsastaja, on Viollet-le-Ducin lisäys.


Oikealla näkyvä sivurakennus on kirkon aarrekammio.


Niin, ja ne Seinen sillat. Tässä näkymä Pont au Doublelta kohti Pont de l'Archevêchéa (kaikki Pariisin sillat löytyvät Wikipediasta).


Pont Saint-Michel, jossa keisarillinen monogrammi N niinkuin Napoleon. Ei kuitenkaan sen kuuluisan, vaan kelvottoman veljenpojan, Napoleon III:n, mukaan.


Tässä ollaan hieman edempänä alajuoksulle päin ja etumaisena on Pont des Arts, 1980-luvulla rakennettu kopio Pariisin ensimmäisestä valurautasillasta. Taustalla Île de la Citén saari, jolla Notre Damekin sijaitsee.


Pitää se jokin roti joellakin olla: jokipoliisi partioi.


Taustallla Musée d'Orsay, entinen rautatieasema, nyt ranskalaisen impressionismin maailmankuulu museo.

Mutta palataan vielä Notre Dameen. Napoleonin vuonna 1801 solmima konkordaatti paavi Pius VII:n kanssa palautti välit katoliseen kirkkoon ja 1804 paavi oli jo todistamassa Napoleonin kruunaamista keisariksi Notre Damessa.


Tässä Jacques-Louis Davidin maalauksessa Napoleon on juuri kruunaamassa vaimoaan Joséphinea. Pius VII on kuvassa oikealla. Tunnetun sutkauksen mukaan Napoleon käski maalata paavin käsi siunaavassa asennossa koska "mitä muutakaan varten tämä olisi paikalla ollut".

Lopullisesti katedraalin paikan populaarikulttuurissa paalutti Victor Hugo romaanissaan Notre Damen kellonsoittaja (1831). Erilaisia versioita tai viittauksia tähän rujon Quasimodon ja kauniin Esmeraldan tarinaan lienee jo loputon määrä.

Kuvaaminen sisällä oli joko kiellettyä tai hämärän vuoksi mahdotonta, kuvia en kuitenkaan ottanut. Jokin messu siellä joka tapauksessa suitsutuksen polttamisineen oli käynnissä. Ja mikä ettei, sanoihan jo Henrik IV että Pariisi on aina yhden messun arvoinen (Paris vaut bien une messe).

1 kommentti:

www.muotisalonki.com Tuija kirjoitti...

Notre Dame teki suurimman vaikutuksen kaikista hienoista nähtävyyksistä ystävääni, joka oli ensi kertaa Pariisissa. Onhan se vaikuttava.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...