Nyt ollaan siis Platinaketun jäljissä ja suuntana on Euroopan puoleisen Neuvostoliiton ainoa ympäri vuoden jäätön satama. Vastakkain olivat toisaalta Saksan 2. vuoristodivisioona ja 3. vuoristodivisioona, toisaalta puna-armeijan 14. divisioona ja 52. divisioona. Myöhemmin mukaan tulevat myös Saksan 6. vuoristodivisioona (optionaalisena, sen mukaan ottaminen kasvattaa akselivaltojen voittovaatimustasoa) ja puna-armeijan "1. napaseudun divisioona" (1st Polar rifle division) sekä joukko itsenäisiä osastoja, mm. 9. SS-rykmentti - ja kaksi pataljoonaa turkulaisia!
Lounais-Suomessa mobilisoitu 1. divisioona jäi jatkosodan alussa päämajan reserviksi, joten sen joukot joutuivat mitä erilaisimmille sotanäyttämöille. JR14:n kaksi ensimmäistä pataljoonaa muodostettiin kokonaan turkulaisista, I/JR14 Nummen ja II/JR14 Raunistulan koululla. Pataljoonat osallistuivat kilpapurjehdukseen Ahvenanmaalle ja päätyivät sen jälkeen saksalaisten vahvistuksiksi Petsamoon.
Varsinaissuomalaisille puuton tundra oli kauhistuttava kokemus: "Jos vielä joskus pääsen metsään, halaan ensimmäistä puuta." II/JR14 meni ensi alkuun asemiin Kalastajasaarennon kannakselle ja I/JR14 hyökkäsi Litsajoella. Jälkimmäisen pataljoonan komentaja katsoi asiakseen pitää seuraavanlaisen kannustuspuheen: "Meille on annettu hirvittävä tehtävä ja vain harvat meistä palaavat." Eikä hän vallan väärässä ollutkaan. Avoimessa kalliomaastossa kranaattituli teki hirvittävää jälkeä ja mm. pataljoonan kaikkien kiväärikomppanioiden päälliköt kaatuivat hyökkäyksessä. Eteenpäin ei päästy, ei silloin eikä myöhemminkään.
Taisteluja käytiin myös Kalastajasaarennon suunnalla, jossa sielläkin puna-armeija piti puolensa omaan vastahyökkäykseensä 1944 asti. Turkulaiset saivat myös tilaisuuden todistaa Britannian ensimmäistä sotatoimea maamme aluetta vastaan sitten Krimin sodan. Lentotukialus HMS Furioukselta nousseet lentokoneet pommittivat Liinahamarin satamaa 30. heinäkuuta 1941.
Kartan maasto koostuu tundrasta ja metsästä. Harvaan asuttu seutuhan tässä oli kyseessä, mutta paikannimien suhteen linja on ollut äärimmäisen minimalistinen.
Edes jokia ja järviä ei ole nimetty, ja tuolle alueelle olisi voinut sijoittaa mm. Liinahamarin ja Kalastajasaarennon.
Pelisysteemi muistuttaa Winter Furyn vastaavaa eli kukin divisioona aktivoituu kun sitä edustava chit vedetään kupista. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. sitä että 2. ja 3. vuoristodivisioona eivät voi hyökätä yhtä aikaa. Koska counterit ovat pataljoonatasolla, ovat eri aselajit edustettuna. Venäläisillä on lisäksi laivoja, jotka voivat antaa tykistötukea.
Plussaa turkulaisista, mutta valitettavasti on todettava että aneemisen kartan lisäksi peli on simulaationa täysi susi. Totta kyllä, akselin eteneminen jäi täällä lyhyemmäksi kuin missään muualla itärintamalla, mutta pelaamissamme peleissä saksalaiset ovat jauhautuneet tuusannuuskaksi jo näillä sodan alkumetreillä. Käytännössä aina pelin lopussa viimeinen henkiinjäänyt saksalaisosasto on nilkuttanut täyttä vauhtia kohti Petsamoa.
Turkulaiset jatkoivat sotaansa etelämpänä, operaatio Napaketun eli Sallan suunnan taisteluissa. Samalle suunnalle sijoittui S&T:n toinen Suomen rintamaa käsitellyt peli, Forgotten Axis: The Finnish Front. Epäilen sen pelinä olleen samaa tasoa, mutta harmittaa silti ettei sitä kokoelmissa ole. Paitsi JR14, olisi siinä ollut mukana isoisäni yksikkö, 6. divisioona, olkoonkin että viestipataljoonat eivät ymmärrettävistä syistä koskaan saa näissä peleissä omaa counteria
Kirjallisuus:
Tapani Valli: Varsinaissuomalaisten sotatie 1939-1944 (1991)
Peli on esillä Pelien maailmoissa -näyttelyssä Turun linnan isossa linnantuvassa 27.4.2012-24.3.2013.
1 kommentti:
"Käytännössä aina pelin lopussa viimeinen henkiinjäänyt saksalaisosasto on nilkuttanut täyttä vauhtia kohti Petsamoa."
Tästä sainkin idean Pahkasian Kannaksen halkijuoksu -tyyliseen varianttiin nimeltään Kairalta karkuun!
Lähetä kommentti