perjantai 21. lokakuuta 2011

Tonttuja! (ja vähän muutakin)


Turun linnan Voudinsalissa avautui tänään näyttely nimeltä Tonttuja! Se kertoo joulutonttujen, puutarhatonttujen jne. lisäksi erityisesti Turun linnan omasta tonttu-ukosta. Hänen piilottamiaan aarteita voi tulla etsimään linnaan lauantaina 12.11. klo 10-18 järjestettävänä Tonttupäivänä.

Aivan jotain muuta on sen sijaan esillä Biologisen museon näyttelyssä Muumiolla menee lujaa.

Uusi näyttely avautuu tänään yleisölle myös Aboa Vetus & Ars Novassa. Kävimme kesällä Seilin saarella päivää ennen sitä ainoaa päivää vuodessa, jolloin merentutkimuslaitoksen tiloissa sijaisteva mielisairaalan museohuone on avoinna yleisölle. Ja kuinka kävikään? Mielettömyyden maisemat -näyttelyssä oli soppi, jonka seinät oli maalattu "rauhoittavaan" ruutukuvioon ja sisustettu Seilistä lainatuilla esineillä!

Kuva: TMK

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...