Pelaajien käytössä on jalkaväkeä, ratsuväkeä ja tykistöä, kaikkien kolmen yhdistäminen samaan hyökkäykseen antaa bonusta. Joukkojen liikutteluun tarvitaan komentajia, ranskalaisten osalta armeijakuntien, venäläisten osalta divisioonien. Komennotta jääneet eivät voi hyökätä. Jokaisella joukko-osastolla on oma taistelutahtolukemansa: jos tappiot ylittävät sen, osasto on käyttökelvoton kunnes komentaja kokoaa (engl. termi on rally) poistetuista countereista riittävästi väkeä päästäkseen em. lukeman yläpuolelle. Kartta on talvisen valkoista:
Taistelun keskipisteessä ollut Preußisch Eylaun kylä on nykyään nimeltään Bagrationovsk (Napoleonin aikaisen sotapäällikkö Bagrationin mukaan) ja se sijaitsee Venäjään kuuluvan Kaliningradin alueella, aivan Puolan rajalla. Järviä, jokia ja harjanteita riittää kuten näkyy.
Peli on todellakin yksi pelattavimmista, ja kerta kaikkiaan onnistuneimpia näkemiäni lehtipelejä. Venäläisillä on hienoinen määrällinen ylivoima, mutta tulos ei millään tavoin ole ennalta saneltu. Meillä on tuttavani P:n kanssa ollut tapana pelata tätä taistelun vuosipäivän aikoihin (tosin ainakin viime vuonna jäi väliin), ja mitä erilaisimpiin lopputuloksiin on päädytty. Tapana on myös, että minä pelaan aina Ranskaa ja hän aina Venäjää. Erityisesti mieleen on jäänyt viimeisin pelimme, jossa pienempi ranskalaisarmeija onnistui saartamaan suuremman venäläisarmeijan.
Eylaun taistelun melskettä ranskalaisesta tv-sarjasta Napoléon:
Neyn ratsuväkihyökkäys elokuvasta Le Colonel Chabert:
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti