Ensinnäkin on sanottava että piirrosjälki on suorastaan upeaa, toki Tardin omintakeisen tyylinkin vuoksi, mutta varsinkin siksi että lähteinä on käytetty valtavat määrät valokuvia sodan ajoilta (jotka monet helposti tunnistaakin). Niinpä kaikki näyttää autenttiselta: sotilaspuvut, aseet, varusteet, tankit, lentokoneet ja koko taistelukentän kaaos. Vaikuttavin näkemäni ko. sotaa kuvaava sarjakuva siis.
Mutta, mutta... kirjan päähenkilönä ja kertojana on anonyymiksi jäävä sorvari Pariisin työläiskaupunginosista. Kyynisyys levisi rintamajoukkoihin viimeistään vuonna 1917, mutta Tardi on päättänyt päähenkilönsä olleen sodanvastustaja heti alusta alkaen. Niinpä tuloksena on satakunta sivua marinaa ja purnausta, oikein vanhavasemmistolaista kirkon-, armeijan- ja kapitalisminvastaista jurnutusta, sodan kauhujen toistelemista vuodesta ja taistelusta toiseen. Lyhyesti sanottuna jokseenkin väsyttävää luettavaa siis.
Albumin jälkiosan muodostaa n. 35-sivuinen historioitsija Jean-Pierre Verneyn kirjoittama ja runsain valokuvin kuvitettu katsaus länsirintaman tapahtumiin. Se on jo huomattavasti tasapuolisempi, itse asiassa erittäinkin hyvä yhteenveto tapahtumien kulusta aina Versaillesin rauhaan asti.
Länsirintaman juoksuhautojen kauhut ovat muodostaneet länsimaisen pasifismin peruskuvaston näihin päiviin asti. Joka tapauksessa kannattaa muistaa, että ilman ensimmäistä maailmansotaa ja sen lopputulosta ei Suomi viime vuonna tai Viro tänä vuonna viettäisi 100-vuotisjuhlaansa.
Heikki Kaukorannan suomennos on saanut sarjakuvayhteisö Kvaakin tunnustuspalkinnon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti